3.3.13

Loppu loma pikkuserkulla!

Hei! En oo nyt oikein kerennyt kirjoittelemaan kun olin pikkuserkullani, mutta nyt kirjoittelen tuoreimmat kuulumiset kuvien kera!

27.2.2013 Tiistaina Heräsin aamupäivänä ja puin päälleni,  sitten pakkasin ja söin, sen jälkeen olikin aika lähteä pikkuserkulle!

Jennillä loppu päivä meni höpötellessä niitä näitä, ja käytiin myö vielä illemmalla koiran kanssa lenkillä ja samalla ostaa lisää mässyy!

(c.) Jenni

Sitten loppu ilta meni mässätessä & katottaessa elokuvia !

28.2.2013 Torstaina herättyämme vaihettiin päivävaatteet ja lähdettiinkin Jennin mummolle syömään potkukelkalla ja pyörällä. Koirakin pääsi mukaan!

Syötyämme vaihoimme tallivaatteet ja mummo heitti meidät tallille.

Tallilla juteltiin vähän aikaa sitten mentiin puunaamaan Jennin vuokrahevosta Teukkaa, (alias plup plup joka keksittiin sille lempinimeksi) joka on 175cm korkea pv- ruuna. Käärimme pintelit kaikkiin jalkoihin, samoin kun laitoimme putsitkin. Sitten varustimme Tanelin ja sitten lähdettiinkin jo kiireellä kentälle kävelyttämään ponia ennen valkkaa.

Ja nyt onkin itse valmennettavan vuoro kirjoittaa!

Valmennuksessa minun tehtävänä oli saada hevonen kulkemaan oikeinpäin ja saada venytettyä Teukan kylkiä. Kävelytyksen jälkeen otettiin parikierrosta kumpaankin suuntaan reipasta ravia pitkin ohjin. Sama tehtiin laukassakin että saadaan tuo iso eläin vertymään.


Sitten siirryttiin keskiympyrälle ravissa asettaen puolikierrosta ulos ja puoli sisälle. Jonkun ajan päästä sisälle asetus vaihdettiin taivutukseen ja sitten vielä yli taivutukseen, että kylki venyy! (tätä pitää ruveta kunnolla tekemään joka ratsastuksella, kun tuo hevonen on vähän jäykkä...) Tämä tehtiin kummassakin suunnassa, myös laukassa! Laukassa helpotettiin vähä, ulos asetus vaihettiin vain hevosen suoristukseen. Muuten tehtävä pysyi samana ja tämäkin tehtiin kunpaakin suuntaan! 
edellisestä valkasta


Kun tunti oli kulunut, tein loppuverkat ja menin kävelemään tielle pitkät loppukäynnit. Valkka li ihan onnistunut, hevonen rupesi käyttämään itseään ja itsekin ratsastin ihan hyvin. Taneli oli vähän normaalia laiskempi ja hitaampi ratsastaa mutta huonomminkin tuo oisi voinut mennä
! :) 



Hoidettiin poni, laitettiin pari takkia päälle ja sitten se pääsi karsinaan popsimaan heiniään! Tuitui on se niin ihana :3 

Mie jatkankin tästä eteenpäin (;

Jennin kertoman jälkeen mentiin mentiin kahvihuoneeseen oottamaan kyytiä ja kun kyyti tuli mentiin takaisin Jennille.

Heillä tehtiin pitsaa ja sen jälkeen pelattiin korttia & mässättiin johonkin yö neljään asti ja sitten mentiin nukkumaan. Voitin mie jopa ehkä kaksikin kertaa sen muutaman tunnin aikana! :D

1.3.2013 Perjantaina

Herättyämme mentiin taas koira mukana potkukelkalla & pyörällä Jennin mummolle syömään!

Tultuamme takaisin Jennille, myö vain oleiltiin ennen kuin joskus iltapäviällä vaihdettiin vaatteet ja heiksi heitti meidät nuorisokerholle.

Nuorisokerholla oleiltii ja mm. katottii salkkarit (xd) & pelattiin Aliasta jne...
Oltuamme siellä n. 3h lähettiin kauppaan ostamaan hedelmiä ja sitten kaupan pihalle oottamaan kyytiä ja samalla juteltiin joittenkin Jennin kavereiden kanssa. Sitten joku Jennin isoveljen kamu (?) haki meidät & heitti Jennille.

Jennillä sitten vaihoin vaatteet ja sitten pilkottiin hedelmiä semmoiseen astiaan ja mentiin Jennin huoneeseen tabille ja syömään ne! ( Jenni huomasi puolessa välissä että unohdettiin ottaa niistä kuva :d )

Mentiin sitten joskus kahden aikaan nukkumaan.

2.3.2013 Lauantai

Herättyämme vaihettiin vaatteet ja mentiin syömään ja silleen. Ennen kahta syötiin pitsaa ja vaihdettiin tallivaatteet ja sitten Jennin veljen piti heittää meidät toiselle tallille, mutta tuli pari muuttujaa joten Jennin mummo heitti meidät sinne.

Tallilla haettiin pv tamma Ella ja welsh risteytys ruuna Ramon sisälle ja niiden harjaus ja varustus.
Kokeiltuamme sopivia kypäriä kävelimme kentälle.

Aluksi omistaja ratsasti Ellalla ja Jenni Ramonilla ja myö siskon kaa kuvailtiin. Hyö meni esteitä.
Sitten Jenni ratsasti Ellalla ja sisko hyppäsi Ramonin kyytiin, ja hyppeleminen jatkui ja mie jatkoin kuvailua.
Sitten heppojen omistaja hyppeli vielä pari kertaa Ramonilla ja sitten sisko ridaili Ellalla & miun kuvailu jatkui...
Lopuksi sitten vie menin vielä loppu verkan Ramonilla.





Heti aluksi Ramonista huomasi laadukkaan ravin! Yritin aluksi mennä pitkillä jalustimilla kun en jaksanut lyhentää... mutta sitten luovutin ja lyhensin jalustimet sopiviksi ja keventäminen helpottui huimasti! :D Ramonin ravi oli kiva huolimatta siitä että se pompautti aika paljon, poni kuuntelikin ihan ok ja kun kokeilin pitkällä sivulla harkkaravia ennen kuin siirryin loppukäynteihin, niin huomasin että vaikka keventäessä pompauttaa paljon niin on myös hyvä istua! (Y) :) Olisi kiva kokeilla joskus vähän pidenpäänkin! :)


Tultuamme takaisin Jennille, syötiin ja mentiin katsomaan elokuvia mässäämään ja mentiin taas joskus kahden aikoihin nukkumaan.

3.3.2013 Sunnuntai

Heräsin joskus kahdeltatoista menin syömään ja sitten vaihdoin vaatteet ja silleen ja sitten katsomaan telkkaria ja pakkaamaan.

Sitten kun meiksit tulivat joskus kahden(?) aikoihin niin mentiin keittiöön syömään leivoksia yms. ja sitten olkkariin juttelemaan. Sitten lähdettiin kotiin, matkan varrella käytiin mm. kaupassa ja sitten kotona meiksit kokkasi ja mentiin koko perhe ruokahuoneeseen syömään (mie & sisko ei kyllä syöty kun oltiin vasta vähän aikaa sitten syöty).

Jonkin ajan päästä tein yhteishaun ja autoin äitiä koiran trimmauksessa ja sitten oon vaa ollut koneella ja kirjoitellut tätä (:

Eipäs tässä muuta (;

HEIPPA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uskaltakaa kommentoida emmie purematta niele! (;

Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3