20.3.13

Eilisistä ylläri synttäreistä + vähän tänäisestä (;

Hei!

Eli eilen oli normi koulu päivä 8-14:15 ja suunnittelin Denin kaa Taralle ylläriä ja sitten koulun loputtua, käytiin Denin kanssa hakemassa koira mummolta ja papalta ja samalla saatii rahkapiirasta ja mehuu mukaan.

Kotona sitten aluks vaa oleiltiin ja syötiin leipää ja sitten ruvettiin katsomaan, että oisko meillä kaikki ainekset ylläriä varten ja laitettii meiksille viestii et mitä puuttuu.

Sitten, kun meiksi tuli, ruvettiin leipomaan! Pohja onnistui hyvin ja laitettiin se uuniin. Se ei vaan meinannut oikein saada väriä vaikka olikin yliaikaa uunissa... Sen jälkeen tehtiin päällys ja mie levitin sen siihen päälle ja samalla tajuttiin, että nyt tuli kiire tehä marenki päälle joten Deni rupes väsää sitä. Sitten kun marenki ei tippunut enää lusikasta laitoin marengin kakun päälle itsetehdyllä muovipussi pursottimella ja kirjoitin siihen "16w Tara", jonka jälkeen vielä reiluksi 5min ajaksi uuniin, että marenki sai vähän väriä.

Sen jälkeen kuvailtiin kakkua ja mentiin asettelemaan pöytä.

© Mie! tai Deni

© Mie!
Sitten sisko ja Tara alkoivatkin olla jo ovella, mie yritin mennä ottaa heistä salakuvaa juoksemalla vessan ikkunan (ei näy ulkonta sisälle) luo ottamaan kuvaa, mutta salama teki tepposet ja hyö huomas miut ja läks karkuu :D:D

Noo sit hyö otti ulkovaatteet pois ja puhu siitä et olivat olleet 2h hiihtämässä umpihangessa plaa plaa plaa (noista lisää varmaa Taran blogissa) ja sit mentii miu huoneesee, Deni laitto Taralle pipon silmille ja sit vietii hänet ruokapöydän luokse ( & mie videoin ja jos saan taralta luvan laitan sen myöhemmi tänne!) ja annettii hänen avata silmät! Hää meni ihan sanattomaksi :3

Sen jälkeen istuuduttiin ja laulettiin onnittelu laulu ja ruvettiin syömään kakkua & juomaan mansikka juissii ja kokista. Ja samallaha sisko ja Tara iha innoissaa selitti siitä hei 2h hiihtoreissusta ja myö oltii Deninkaa vaa sillee : juu, ok , juu ...  (: 

Sitten syötyämme melkein koko kakun Deni läks ja myö siirryttiin vähän ajan päästä miu huoneesee ja mie menin koneelle lataa kuvia ja kirjoittaa blogii ja Tara ja sisko pelas minibilistä (; Sit jonkin ajan päästä Tara läks.

Loppu ilta sit meni siin blogin kirjoittamisessa ja sit nukkumaa (:

20.3.2013 Tänäsestä vielä vähän:

Koulusta ei muuta mainittavaa, ku se että söin ihan hirrrveesti! Aluksi, kun meillä oli köksää niin tehtiin "kinkkukääretorttuja" tosin kyllä jauhelihalla ja sitten menin kamun köksän luokkaan syömään makaroneja (niitä leivoksia!) ja koulun ruokailussa oli kahta hyvää ruokaa ja mie toki otin molempia ja toista santsasinkin! :D Sitten vielä kun päästiin koulusta Deni anto miulle vielä sitruunarahkapullan :P

Koulun jälkeen menin sitten arkkiin ja vaa oleilin sielä, kunnes pomppu alkoi. Pompussa jatkettiin samalla aiheella, kuin viimeeksi ja saatiin myös tietää et päässää isosiks pikkusten leirille! (Y) Mie & Tara 19-21.4 isosiks 7-11-vuotiaiden leirille ja sisko joskus myöhemmi vähä vanhempien leirille (: Hihiii :3

No pompun jälkee käveltiin kauppaan ja hyö osti suklaa keksejä ja mie ostin tupla king sizen ja sit meiksi haki meijät siitä pihalta. Heitettii Tara kotia ja sain Jennalta viestin, että pääsisinkö kisahoitajaksi Jarelle sunnuntaina Kotkaan ja vastasin myöntävästi!

 Nyt en oo täällä kotona oikein mitään tehnyt... koneella ja kattonu telkkuu (:

No eipäs tässä tänäsestä muuta! Aijoin äsken mennä syömään loput kakusta, mutta sisko olikii jo ahminu sen... että tosi kiva... huomatkaa sarkarmi sanassa kiva...

 Huomenna voisin julkaista sen miun KYSYMYSPOSTAUKSEN, koska huominen päivä menee kokeeseen lukiessa! Joten käykääs vielä laittamassa KYSYMYKSIÄ! kiitoos <3

HEIPPA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uskaltakaa kommentoida emmie purematta niele! (;

Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3