Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulukilpailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulukilpailut. Näytä kaikki tekstit

21.9.17

Ei kuule haittaa!

Pakko myöntää että nyt hieman hävettää... Pitäisi ehkä tosissaan ottaa jo itseäni niskasta kiinni ja ruveta postailemaan useammin... Viime postauksessa kerroin vuoden tavoitteita Muhkun kanssa, jota ennen valittelin sitä kun on taas vierähtäny puoli vuotta edellisistä kirjoitteluista.. noo tuota... nyt on kulunut taas yli puoli vuotta viime postaukksesta, hups?



Rulla ♥


No mites tämä puoli vuotta on mennyt? On tapahtunut kaikenlaista ja paljon muutoksia! Puoli vuotta on kuitenkin aika pitkä aika, joten ettei postaus venyisi ihan kauhean pitkäksi niin nyt pääsette lukemaan tapahtumista kesäkuuhun asti - loput sitten myöhemmin!

.
.
.


Maaliskuussa oli vielä talvi - joten ratsastelutkin sen mukaisia. Vipskussa mentiin maneesissa, mutta muualla sitten säiden mukaan. Kuitenkin sen verran lämmintä että tarkeni hyvin ratsastamaan hupparilla tai ohuella takilla! Ratsastin kerran (?) myös Rullalla, jotta se oli kiltti omalla ratsastajallaan.


vas. Muhku, ylhäällä Rulla ja alhaalla Eppu


Huhtikuussa Muhkuilun lisäksi menin pari kertaa opetusmielessä Rullalla. Poni käyttäytyi hienosti maastossa sekä hyppäsi kiltisti! (Y)





Toukokuu oli hyvin shetlanninponi painoitteinen!! Ko kuukauden aikana pidin Rullalle ja E:lle tunteja ja olin heidän avustajanaan estekilpailuissa. Vipskuun miulle tuli uusi työkaveri 10v shetlanninponi ruuna Pilatus, joka pääsikin heti kunnon puunailuun! Käytiin toukokuun aikana myös Nean kanssa klippaamassa Ofe ja Robi - tai no Ofe oli ainut joka kerettiin klippaamaan! Paikan päällä oli muuten ihan pirun pelottavia kalkkunoita! :s :D

Ylärivissä Rulla ja alarivillä Piitsu ♥

vasemmalla Robi ja oikealla Ofe ♥
 Shetuilun lisäksi mentiin Muhkun kanssa monipuolisesti vähän kaikkea. Koulutuuppailujen lisäksi mentiin puomeja, sekä ylitettiin pitkästä aikaa esteitä! Osallistuttiin  myös ensimmäisiin yhteisiin koulukisoihimme! Kisat menivät ihan ok, vaikka meno olikin aika tahmeaa. Prosentteja saatiin ~58% jos oikein muistan. Ihan ok ensimmäisiksi yhteisiksi koulukisoiksi, mutta tästä hyvä jatkaa! (jos köh ensikerralla muistaisi radan köh köh)



Kesäkuu meni Muhkuilun ja Piitsuilun merkeissä. Muhkun kanssa kamppailtiin ärsyttävien ötököiden kanssa, kun taas Piitsu pääsi pesulle ja aloittamaan uraansa lastenratsuna! Piitsu myös vaihtoi vähitellen kesäkarvaa ja ruskeasta ponista kuoriutuikin valkea! Rullan kanssa käytiin mm. estekisoissa, joissa poni näytti ettei kiimaisen shetun kanssa ole leikkiminen.



toukokuu vs kesäkuu

vasemmalla Piitsu ja oikealla Rulla


Kesäkuussa tuli myös tietoon yhteishaun tulokset. Olin päättänyt että haen yhteishaussa sellaiseen paikkaan mikä minua oikeasti kiinnostaa. Halusin opiskelemaan aihetta joka sisäisesti motivoi. Olin hyvin iloinen kuullessani päässeeni paikkaan jonne ensisijaisesti hainkin! (Itse en ollut edes kerennyt lukemaan, kun kaverini jo laittoi miulle asiasta viestiä :D )



Kyllä hevosalalle siis!



Jätetään loput sitten seuraavaan postaukseen! Seuraava postaus käsittääkin sitten kesän valmentautumisen ja syksyn opiskelujen aloittamisen!

Miten teillä on hevostelut menneet? Entä tuliko yhteishausta miellyttävä vastaus vai onko haku mahdollisesti vielä edessä?
☺

HEIPPA!

17.2.17

Vuoden 2017 tavoitteen Muhkulla

Hei tyypit!
Miusta ei oo kuulunut taas kuukauteen - vaikka lupasinkin toteuttaa vuoden 2016 loppu vuoden postauksia. Noh minkäs teet, kun pitäisi tehdä jotain oleellista, muttei saa oikein mitään aikaiseksi kun väsyttää ihan pirusti kokoajan. Voin ottaa muutaman tunnin päiväunet ja jatkaa ilman ongelmia yöuniin, mutta jos en nuku silloin kun nukuttaa niin en saa unta ollenkaan... Ehdotuksia? :D

Onneksi ei tarvitse nukkua yksin kun voi nukkua Akiron kanssa ♥


Väsyneistä fiiliksistä päästäänkin pirteempään aiheeseen! Eli siis vuoden 2017 tavoitteisiin. Mie oon ollut suhteellisen motivoitunut ratsastuksen kannalta koko ajan - ihan ilman sen kummempia tavoitteita. Olen edellisen vuoden oikeastaan ihan vain nauttinut erilaisista tavoista ratsastaa ja silti ylittänyt itseni monesti. Toisaalta onhan se aika helppoa ylittää itsensä jos ei aseta mitään tavoitteita, haha!

Viime vuodelle ei ollut tavoitteita, koska poni siirtyi taivaslaitumille ja alle tuli aivan uusi tuttavuus, joten en nähnyt syytä asettaa erityisempiä tavoitteita. Tänä vuonna kuitenkin haluan asettaa selviä tavoitteita, jotta voin motivoitua enemmän ja toteuttaa intensiivisemmin asioita!

Aloitetaanpas aluksi ihan Muhkusta. Muhkun jälkeen tulen vielä myöhemmin erillisessä postauksessa käsittelemään muitakin hevosia. Eiköhän aloiteta!

Kouluratsastuksessa:



Pidän itseäni kouluratsastajana (vaikken viime vuonna osallistunut Muhkulla yhtiinkään koulukisoihin) ja haluankin kehittyä siinä hurjan paljon lisää! Nyt kun olen hieman jo oppinut miten Muhku toimii niin seuraava askel olisi sitten saada enemmän ja pidempiä pätkiä sellaista hyvää ratsastusta. Tällä hetkellä suurin este koulupuolella kehittymiselle on oma keskittymiskyvyn puute - en millään jaksaisi keskittyä itsenäisesti ratsastaessa, mutta heti kun pääsee valvovan silmän alle niin palasia loksahtelee kohdilleen! Toinen suuri ongelma on oma toispuoleisuus - minulta puuttuu oikealta puolelta kroppaa lihakset, joten ne pitäisi saada jotta ratsastuskin helpottuisi!


  • Oma keskittymiskyky kuntoon!- Muista syödä, juoda ja nukkua
    - Keksi vaikka etukäteen asia minkä aijot toteuttaa! (Keksit kuitenkin aina muille vaikka kuinka paljon tekemistä, mutta kun itselle pitäisi keksiä niin pää lyö tyhjää!)
  • Myös fyysinen kunto kohdilleen!
    - Muista käydä salilla - et voi ratsastaa kunnolla jos istunta on toisspuoleista eikä energiaa riitä täysillä ratsastamiseen kuin pieneksi hetkeksi!
  • Valmentaudu
    - Valvovan silmän alla jaksat keskittyä
    - Ei tarvitse itse keksiä tekemistä
    - Saat suoraa palautetta ja ohjeita tulevaan!
    - Kohti laadullisesti parempia ja ajallisesti pidempikestoisia hyviä pätkiä!
  •  Osallistu koulukisoihin
     - Aluksi ihan vain He:C-tasolla, mutta jos yhteistyö paranee paljonkin lisää niin sitten ehkä He:B-tasollekin (?)
    - B-merkin kouluosuus hyväksytysti läpi!



Esteratsastuksessa:



En pidä itseäni varsinaisesti esteratsastajana (vaikka viime vuonna tulikin kisattua enemmän esteillä kuin koulussa) niin haluan pitää esteet osana treeniämme. Minulla on paljon hahmotusongelmia esteillä - varsinkin jos on yhtään taukoa esteistä.



Einolan estekisat 60cm
  • Mielikuvaharjoittelu
    - Haluan oppia käyttämään mielikuvaharjoittelua, jotten ole aina pienen tauon jälkeen ihan hukassa, koska en näe askelta.
    - Opin luottamaan siihen että kyllä se askel sieltä tulee
  • Puomit
    - Minun pitää ruveta menemään itsenäisesti puomeja, jotta alan hahmottamaan askelia - erilaisia teitä, useampi puomi peräänjälkeen yms.
  • Valmentautuminen
    - Haluaisin myös tietysti päästä valmentautumaan mahdollisimman paljon esteillä, että saisin sitä varmuutta hyppäämiseen ja hyppääminen helpottuisi.
    - Erilaiset estetyypit  (sarjat, innarit ym.)
    - Ehkä mahdollisesti estekorkeuden vakaannuttaminen 60cm tasolle olisi hyvä tavoite? (Vaikka olisi taukoa niin ei tuntuisi miltään aloittaa suoraan 60cm pystyesteiltä.
    - Uskaltautua useammin menemään myös 70cm korkeempia esteitä - ehkä yksi 80cm este tämän vuoden puolella?
  • Kisaaminen
    - Mennä puhtaasti 50cm-60cm ratoja
    - Päästä kisaamaan Einolan lisäksi ainakin Vipeleellä - miksei muuallakin!
    - B-merkin esteosuus hyväksytysti läpi!



Maastoratsastuksessa:



Maastoratsastus on miulle semmoista mielenvirkistystä - ei haittaa vaikka ajatukset pyörii jossain toisaalla. Kuten osa saattaa muistaa niin miulla on tosiaan ollut jonkin sortin maastokammo tässä menneillä vuosilla, mutta viime vuoden aikana sain aika hyvin kammon kuriin. Tavoitteena olisi siis ylläpitää maasto kivana paikkana.



  • Käy erilaisissa maastoissa
    - Ratsasta isommilla teillä, polkuja pitkin, ylä- ja alamäkiä, ehkä uita?
  • Mene eri tavoilla
    - Mene kaksistaan ja isommassa porukassa - yksin ei tarvitse mennä
    - Mene satulalla ja ilman
  • Mene eri askellajeja
    - käyntiä (ohjat kädessä, pitkin ohjin, satulalla, satulatta)
    - ravia (satulalla pidempiäkin pätkiä ja pieniä pätkiä satulattakin)
    - Laukkaa (pari askelta ja vähitellen hieman pidempiä pätkiä)


Kilparatsastuksessa:

Kuva vuodelta 2015. Kuvassa Muhku omistajineen.


Kuten aiemmin postauksessa on tullut ilmi niin pyrin tänä vuonna asettamaan selkeät tavoitteet ja kilparatsastuskin on osa tätä tavoitetta. Pääasiassa tavoite kilparatsastuksessa on saada hyviä ratoja alle - niin koulu- kuin estepuolellakin.


  • Rutiinia
    - Kilpailutilanteet itsessään ovat minulle tuttuja, joten minulla ei ole erityisempiä kilpailupelkoja, pikemminkin jännittää liian vähän jolloin en keskity.
    -Rutiinilla tässä tilanteessa tarkoitankin sitä, että asiat olisivat niin automatisoituneita, että osaisin reagoida myös odottamattomiin asioihin - kuten laukan vaihtoihin esteiden välissä O:)
    - Tarvitsen rutiinia jotta kilpailusuorituksista tulisi mahdollisimman siistejä ja kehittyisin.
  • B-merkki
    - Tavoitteenani tälle vuodelle on saada suoritettua b-merkki. Esteosuus on se joka epäilyttää, mutta olen päättänyt että haluan suorittaa b-merkin ja niin aion tehdä!


Muuten:



Kaikkien näiden tavoitteiden lisäksi jäljellä on kuitenkin vielä kaikista tärkein ja toteuttamisen arvoisin tavoite: NAUTI, PIDÄ HAUSKAA JA HAASTA ITSEÄSI! Treenaa täysillä kun siltä tuntuu ja hömpsyttele rennosti ilman satulaa jos se on sen hetken tunne! Jos joku ratsastuksen osa-alue muuttuu epämiellyttäväksi, lopeta ja jatka uudelleen kun siltä tuntuu. Mihinkään ei ole kiire, ei ole pakko toteuttaa mitään - älä yritä juosta pää kolmantena jalkana toteuttamassa asioita asioiden perään pelkän toteuttamisen ilossa - mutta muista ettei mikään kestä ikuisesti - elä hetkessä, arvosta sitä mitä sinulla on juuri nyt!

Eipäs tässä tällä kertaa enempää tavoitteita! Seuraava postaus saattaapi olla joko viime vuoden loppu kuukausien kuulumisia, tavoitepostaus muiden hevosten kanssa tai jotain aivan muuta! Sen näkee sitten! ;)

Minkäs laisia tavoitteita teillä on tälle vuodelle?

HEIPPA!

1.6.15

Vuoden ensimmäiset koulukisat kentällä!

Kuten jo aiemmin mainitsin niin perjantaina 22.05.2015 osallistuin Saaralla koulutunnille, jonka jälkeen puunasin ponin ja tein hänelle 11 nutturaa.

Lauantaina 23.05.2015 2-tason eli entisen aluetason koulukilpailut alkoivat yhdeksältä, mutta itse tulin paikalle kymmenen aikoihin. Oma arvioitu aloitusaika olisi kuitenkin vasta seitsemältä, joten kiirettä ei ollut. Heti alkuun vaihdoin kuolaimet kisasuitsiin ja vaihdoin kisahuovan. Loppu aika ennen ponin hakua meni erinäisiä asioita tehdessä kuten muun muassa sihteerinä, nutturoiden teko apuna (itse harjailin samalla kun E teki nutturoita + tein otsanutturan) ja valokuvaajana. Ostin Saaralle myös uuden (pari kertaa käytetyn) valkoisen full kokoisen kisahuovan! :3



Myöhemmin joskus viiden aikoihin (etten taas olisi myöhässä!) hain Saaran sisälle ja puunasin + korjailin nutturoita. Samalla kun itse ihmettelin maailman menoa ja puin omia kisakamoja päälle niin innostunut tallilainen vielä puunaili Saaraa lisää ja ihana Milka teki ponille taas letin häntään niin saatiin rusettikin koristamaan potkivaa takapäätä. Kisahousut ja saappaat jaloissa bling bling kannuksineen, kisapaita ja takki päällä, kypärä päässä ja raippa kädessä + valkoiset hanskat taskuissa olin valmis laittamaan ponillekin valkoisen huovan punareunaisella sydämmellä, mustan satulan ja mustat suitset vaaleanpunaisella bling bling otsapannalla varustettuna.



Verkassa kävin kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen kello oli seitsemän, joten mentiin katsomaan joko meidän luokka alkaisi. Olin hyvällä fiiliksellä menossa, koska poni liikkui hyvin eteenpäin! :) Kisat olivat olleet alusta asti minuutilleen aikataulussa, joten hämmästyttiin kun meidän luokka ei alkanutkaan vielä. Edellinen luokka olikin vasta alkamassa. Tässä vaiheessa ajattelin, että jos olisin maastoihminen menisin hetkeksi maastoon, mutta eihän se näin maastokammoisena ole mahdollista. höh No sitten ei auttanut muu kuin palata maneesiin.

Jonkin ajan kuluttua päästiin sitten kentälle.Taluttaessani ponia kentälle muistin unohtaneeni numerolapun ruokakuppiin, mutta onneksi sain kuulla etten tarvitse sitä, kun osallistun seuraluokkaan. Kentällä heitin raipan pois (mitä en olisi saanut tehdä!) ja verkkasin vielä yrittäen saada ponin liikkeelle, tosin tuloksetta ilman raippaa...

Ratana menin siis seuraluokkana olevan Vipelen kuppi osakilpailun He:C:2. Radalla heti alusta asti ajattelin että, ääääh tää ei liiku mihinkään ja toivoin, ettei poni hyytyisi radan aikana :D Koko ajan sai patistaa eteenpäin, mutta olipahan aikaa miettiä mikä tehtävä tulee seuraavaksi, joten ei tullut mitään rikkeitä! Ei ole kyllä aijemmin joutunut ponia noin paljon patistamaan eteenpäin!



Radan jälkeen oli kyllä sellainen olo, että on kaikkensa antanut :D Ponin kävellessä tyytyväisenä pitkin ohjin mie mietin aluksi vain sitä ettei se poni liikkunut mihinkään ja varmaan prosentit laskee aika paljon, mutta sitten ajattelu kirkastui kun tajusin ettei meille tullut yhtään rikkeitä koko radan aikana! Otin vielä raippa kädessä ravia & laukkaa, ja kyllähän se poni nyt taas liikkui eteenpäin. Ravailin myös hetken pidemmällä ohjalla, jonka jälkeen poni sai kävellä taas pitkin ohjin.



Kuultuani saamamme prosentit 58,636% suu loksahti auki ja jäin sanattomaksi! Sehän meni sitten aika hyvin, vaikkei myö liikuttu kunnolla eteenpäin tai kuljettu nätisti peräänannossa! :) Sijoituttiin neljänsiksi ja saatiin jopa 8 kuppipistettäkin! Olisi ehkä sittenkin pitänyt osallistua Vipelen kupin ensimmäiseen esteosuuteen niin olisi noista kuppi-pisteistäkin jotain hyötyä :D (Osuuksia siis 3 koulu & 3  este & 4 parhaasta suorituksesta katsotaan lopputulos)



Poni sai lisää taputuksia ja kun voittaja & toiseksi tullut menivät palkintojen jakoon myö ponin kanssa käveltiin pois kentältä. Hetken kerkesin jo miettiä, että pitäisikö lähteä loppukävelemään maastoon, mutta hetkessä tuo jo unohtui ja hyppäsin alas selästä ja kävelytin ponin sisälle.



Tallissa poni sai vielä puunauksen ja purin nutturat ja häntäletin. Sitten vielä vaihtamaan kuolaimet takaisin normisuitsiin, kisahupa normihuopaan, saappaiden pesu ja kamat mukaan ja kotia! Kotona muistin unohtaneeni hakea ponin kisanumeron viereisen karsinan ruokakuppista...

onnellinen poni, kun sai heinää ♥ Nutturat jo vinksin vonksin :D

Kiitos kaikille osallisille kisoista! Seuraavana vuorossa olisi estekisat Vipskussa sisältäen vipelekupin esteosuuden, joten silloin seuraavaa kisapostausta (tosin kameran takaa) (;

Mites muilla on kisailut mennyt? (: Ja ylipäätään kesän aloitus? Olisiko teillä jotain erikoispostaustoiveita? Kommentoikaa! Kiitos ♥

HEIPPA!

15.2.15

PALJON KAIKKEA! (sis. ratsastusta & wanhat jne...)

Huh huh onpas tapahtunut paljon sitten viime kirjoittamisen! Nyt sitten eikun pidemmittä puheitta itse asiaan:

Keskiviikkona 18.01.2015 Menin sovittamaan tanssikenkiä, mutta ne eivät olleet sopivat.

Perjantaina 20.01.2015 ratsastin Esterin. En tehnyt mitään ihmeellistä... Menin maneesinpuolikkaalla siirtymiä ja sellaista...

ainut kuva missä sormi ei peitä Eppusen naamaa,
ja tässä Epulla simmu kiinni :D


Sunnuntaina 22.01.2015 saatiin mummilta & vaarilta tuliaisia Kanarialta.



Tiistaina 24.01.2015 käytiin Lappeenrannassa ostamassa miulle kengät wanhojentansseihin.

Ihanat 10cm korkeat, kokoa 35 olevat, mustat korkokengät! ♥


Torstaina 29.01.2015 oli wanhojentanssitreenit ja kävin testaamassa wanhojentanssimeikkiä

liilaa glitteriä (ei lopullinen)


Perjantaina 30.01.- Sunnuntaina 01.02.2015 pikkuserkuillemme



Tiistaina 03.02.2014 loppui koeviikko ja oli wanhojentanssitreenit

Perjantain 06.02.2015 hiusten leikkuu & laitto ja koulukurssi.
Wanhojen kampaus

anteeksi kirjoitusvirheet ja lyhenteet :D

loppukäyntejä
:3


Lauantaina 07.02.2015 oli Ahtiaisen valkka. Mentiin pääty-ympyrällä perusratsastusta ja keskityttiin siihen mitä valkku sanoi. Esimerkiksi käsiin, istuntaan tai pohkeeseen... vain yksi asia kerrallaan.



ekassa kuvassa takki näyttää punaselta :D © Sanna M
vain 5 nutturaa, ja otsanuttura puuttuu vielä (:


Sunnuntaina 08.02.2015 oli 1-tason (ent. seuratason) koulukilpailut IRA:lla (Erillinen kisapostaus tulossa...) ! Kisojen jälkeen mentiin Hollantilaisvieraiden kanssa saunomaan ja

Poni & sydän huopa ♥


Maanantaina 09.02.2015 ystäväni Ida laittoi miulle geelikynnet ja oli orkesteriharjoitukset.
Kynsissä on glitteri liukuväri ja nimettömissä & peukaloissa on lumihiutaleet, joissa on bling blingit! I like love! ♥ Tulin niin myöhään kotiin, että kun sisko & hollantilaisvieraat menivät pulkkailemaan niin mie söin ja menin nukkumaan. Heillä oli onneksi hauskaa, vaikka eivät kuulemma kaatumisilta voineet välttyä :D
kuva ei tee oikeutta ihanille yksityiskohdille!


Keskiviikkona 11.02.2015 Mentiin hollantilaisten kanssa Holiday Club Saimaan private paikkaan. Kierreltiin kaikki saunat ja uitiin kahden tunnin ajan, jonka jälkeen mentiin Sportti baariin (O'Learyssiin) syömään!Oli ihan hyvää ruokaa ja maistelin myös muiden fish & chips annoksia, jotka olivat myös hyviä :P




Torstaina 12.02.2015 Hollantilaiset lähtivät jo aamuvarhain takaisin Hollantiin. Myöhemmin oli kenraaliharjoitukset, tehtiin loppuostokset wanhojentansseja varten + korjattiin hieman kynsilakkaa!

viimetingan ostokset!


Perjantaina 13.02.2015 oli Wanhojentanssit, joista en rupea sen enempään selittämään. Olihan se erilaista olla koko päivä pukeutuneena prinsessaksi.☺Kaikki tanssit meni hyvin ja virallisen parini lisäksi tanssin myös ystävien ja sukulaisteni kanssa! (Virallisia Wanhojentanssikuvia odotellessa :P)

suurin osa kuvista © siskoni Eve

Lauantai 14.02.2015 eli ystävänpäivä meni tehdessä tätä postausta yksin omassa huoneeni sängyllä yöpukupäällä karkkia syöden... heh :D

Sunnuntaina 15.02.2015 eli Laskiaissunnuntaina (tänään) kävin tallilla kuvaamassa valkkaa ja nyt illalla paistetaan laskiaispullia!

Nyt tuli aiheiltaan sekava postaus, mutta toivottavasti kestitte! ☺


Mites muiden kisaajien treenit/kisat ovat menneet? Entä Wanhat, mites teillä meni? Kommentoikaa ja linkkailkaa omia aiheeseen liittyviä postauksia kommentin loppuun!

HEIPPA!
Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3