Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmennus. Näytä kaikki tekstit

5.7.15

Elämäni ensimmäinen estevalmennus!

Hei!
Osallituin Tiistaina 30.06.2015 Saaralla Miilan estevalmennukseen. Valmennus oli  kello 19-20, mutta tulin tallille jo ennen kuutta, koska halusin kuvata edellisen valmennuksen. Ennen edellisen valmennuksen alkua autoin Saaran varustamisessa. Kuvasin edellisen valmennuksen ja joskus puolen jälkeen annoin kameran Riinalle ja rupesin katsomaan omia kamojani valmiiksi. Kiitos Riinalle kaikista kuvista! ♥ Kaikkien kamojen löydyttä pistin saappaat jalkaan, turvaliivi päälle, kypärän päähän ja kävelin raippa kädessä kentälle. Edellinen valmennus oli loppumaisillaan ja Saara oli jo lopettanut, joten menin jo ponin selkään vaikka osa tuli vielä rataa. Tuntuipas hassulta laittaa pitkästä aikaa estejalustimet! :D Poni vaikutti jo alkukäynneissä hyvältä, kun liikkui omalla moottorilla eteenpäin! Jes! Kiitos verkkaamisesta Lotta! :D

Alkuverryttelyksi tultiin puomeja välillä pidentäen ja välillä lyhentäen. Otettiin välillä toiseenkin suuntaan samaa tehtävää. Lyhentäessä meidän ennätys taisi olla 13 askelta, jos oikein muistan.

© Riina

Ravitehtävän jälkeen tultiin samaa laukassa. Puomien väliin piti tulla 4 askelta. Sain kuulla että Saaralla se tarkoittaisi neljää reipasta etenevää laukka-askelta. Lähestyin puomeja sitten kevyessä istunnassa ja annoin ponin vain mennä (ennen puomeja istuin alas) ja puomien jälkeen sain kuulla, että neljä askelta onnistui. Sain aika hyvin aina neljä askelta (paria kertaa lukuunottamatta), mutten tosin pysynyt laskuissa mukana.

© Riina

Laukkatehtävän jälkeen ruvettiin tulemaan apupuomillista ristikkoa. Ravattiin koko rata leikkaa ja hypättiin este & laskeuduttiin laukassa ja jatkettiin laukkaa lyhyt sivu. Itse en ollenkaan hahmota apupuomeja ja ne vain häiritsevät. Tultuani ristikkoa pari kertaa kysyin valmentajalta missä vaiheessa estettä pitää ruveta myötäämään, kun siinä edessä on puomi. Vastaukseksi sain "silloin kun se poni hyppää". Tyydyin vastaukseen ja hyppäsin vielä pari kertaa kunnes vaihdettiin tehtävää.

mitäs tähän sanoisi... no en ainakaan vedä suusta! :'D © Riina
© Riina

tässä näkyy taas miun bravuuri = supermiesasento alias vasen käsi myötää reilusti enemmän kuin oikea! © Riina
 Seuraavan tehtävän sai tulla joko ravissa tai laukassa, joten tulin ensimmäisen kerran ravissa varmistaakseni tien, jonka jälkeen tulin laukassa. Tultiin toisesta suuntaa koko rataleikkaa ja hypättiin ristikko. Tätäkin taidettiin tulla pari kertaa (?), kunnes tehtävä vaihtui.

© Riina

Sateenkaariesteen jälkeen tultiin mustapunavalkoista pystyä pari kertaa. Tämäkin meni varmaan ihan hyvin, ei nimittäin ole mitään muistikuvaa  :D

© Riina


Seuraavaksi tultiin kauheaa jumppasarjaa (jumpperia). Itse en siis yhtään tykkää minkäänlaisista sarjoista ja nyt mentiin 4 esteen jumpperia! hyi! Ohjasin ravissa ensimmäiselle esteelle ja annoin ponin vain hypätä esteet (laukassa). Hyvin se meni, ei kompuroitu ja selvittiin hengissä :D Tultiin pari kertaa vielä ja sitten juomatauko ja vielä sama toiseen suuntaan pari kertaa. Tähän tehtävään tulin vain kerran laukassa (silloinkin koska poni halusi ja aattelin, että mennään sitten) :D Tämä oli ainut tehtävä jossa silmissä hieman sumeni, mutta toisaalta se ei haitannut kun poni oli kiltti ja meni hienosti esteet.

silmät kiinni ja kieli pihalla on hyvä hypätä jumpperia! :D © Riina
poni innoissaan korvat hörössä ja kuski vakavana! © Riina
© Riina


Sarjan jälkeen taidettiin ottaa pieni kolmen esteen rata... vai hypättiinkö vielä joku este... En ole varma, koska kuvaajan piti tässä vaiheessa poistua, joten en pysty tarkistamaan kuvistakaan :D Rata oli lyhyt kolmen esteen öö rata. Ensimmäinen este oli ravissa tultava apupuomin omaama ristikko, josta laukalla alas. Toinen este oli lävistäjällä ollut sateenkaarieste, joka oli tällä kertaa pystynä. Kolmas ja viimeinen este oli punamustavalkoinen pysty. Rata alkoi hyvin: tultiin hyvin ravissa ja poni nosti esteen päällä oikean laukan. Sitten meni osittain hyvin : tultiin lävistäjällä olevalle pystylle, mutten yhtään hahmottanut mistä poni hyppää, joten kun poni hyppäsi kaukaa jäin hieman jälkeen hypyssä, jolloin kypäräkin valahti silmille. Laukka kuitenkin vaihtui, mikä oli hyvä asia. Viimeinen este sössittiin ihan kunnolla! :D En edes tiedä miten oikein tultiin siihen! Huomasin vain etten taaskaan näe milloin poni hyppää ja tällä kertaa taidettiin hypätä sitten läheltä (?), jonka jälkeen tultiin alas jotain laukan ja ravin sekoitusta! :D Huups... Sitten eikun kypärän lippa ylös ja vika este uudelleen! Tällä kertaa se meni hyvin!

Hmm... pitäisi varmaan ridauksen ajaksi aina jakaa hiukset molemmille puolille niin ei näyttäisi kaljulta! :'D © Riina
Radan jälkeen teki mieli tulla uudestaan isompana, mutta totesin itsekseni että poni on nyt kyllä mennyt niin hyvin, että ansaitsee loppuverryttelyn & voin sitten seuraavassa valkassa hypätä isompana (heh, sainpas syyn osallistua ensiviikollakin valkkaan!) otin loppuverkkaa, eli keventelin pitkähköllä ohjalla samalla kun muut vielä hyppivät. Sitten kun muutkin lopettivat hyppäämisen ravasin hetken ihan pitkillä ohjilla ja kävelin pitkin ohjin. Loppukäyntien jälkeen purin ja pesin ponin pihalla samalla, kun poni söi ruohoa. Tallissa putsasin vielä kaviot ja vähän sutaisin harjalla.

© Riina

Päällimmäiseksi valkasta jäi positiivinen mieli! Oli kyllä kiva estevalmennus & nyt voin olla ylpeä itsestäni! (; Ylipäätään siksi että hyppäsin pitkästä aikaa ja enemmän kuin yhden esteen, hyppäsin neljän esteen sarjan (hyi yäk!), pikkuisen radan & poni oli todella kiva ja SILMÄT EI SUMENTUNUT (paitsi hieman sarjalla...) & pysyttiin elossa!Olen myös aika yllättynyt siitä, että istunta esteillä on ihan hyvä vaikken vakituisesti hyppääkään!  Innostuin ja ilmoitin itseni ensiviikon valmennukseenkin, jossa toivoin jo etukäteen ratatreeniä niin sitä saattaisi uskaltautua kisoihinkin samana viikonloppuna! Eikö sitä ole joku sanontakin, että rautaa pitää takoa, kun se on vielä kuuma? Eli tässä tilanteessa pitää hypätä vielä, kun on fiilistä eikä huippaa! :D

KIITOS MERJALLE KUN JÄRJESTI MEILLE OMAN ALKEISESTEVALMENNUKSEN, KIITOS MIILALLE VALMENNUKSESTA, KIITOS RIINALLE KUVIEN OTOSTA JA DENILLE VIDEOINNISTA! + kiitos ihanasta ilmasta ja muista tyypeistä ketä paikalla oli luomassa kivvaa ilmapiiriä :D P.S. Neean version valmennuksesta voitte lukea >täältä<

Mites teillä on kesän ratsastukset menneet? Millaisen erikoispostauksen haluaisitte yli 55.lukijan kunniaksi? Äänestäkää sivussa olevassta kyselystä tai kommentoikaa postaukseen! Kiitos! ♥

3.7.15

Kesäisiä kuulumisia!

Keskiviikkona 17.06.2015 tilattiin miulle ratsastushousut Viljarshopista.

pääset housujen sivulle >tästä<


Torstaina 18.06.2015 meille tuli koira hoitoon & muutama ystävä käymään. P.S. siskon ridihousut tulivat & sain myytyä miun ridisaappaat!

   
Perjantaina 19.06.2015 oli Juhannus aatto ja lauantaina 20.06.2015 Juhannuspäivä. Molemmat päivät vietettiin hyvässä porukassa muun muassa syöden grilliruokaa.



Sununtaina 21.06.2015 käytiin Taran kanssa ratsastamassa. En tehnyt mitään ihmeellistä, menin vaan kaikki askellajit läpi + kolmikaarista kiemurauraa ja ravipidennyskiä.

© sisko


© sisko

Loppuraveja © sisko


Maanantaina 22.06.2015 kävin kaverin kanssa salilla, muuta en muista.
  
Tiistaina 23.06.2015 kuvasin Miilan estevalmennusta
 
sisko & Ami (+ siskon uudet housut!)


Keskiviikkona 24.06.2015 kuvasin kun Tara ratsasti, jonka jälkeen hän leikkasi ponin harjan ja hännän lyhyemmiksi. Tämän jälkeen käytiin vielä kahdella eri tallilla, jonka jälkeen serkku tuli meille ja käytiin vielä kerran katsomassa Amia.



Torstaina 25.06.2015 serkku oli meillä. Käytiin päivällä Niittylässä ja sisko piti serkulle koulutunnin Amilla. Sen jälkeen mentiin toiselle tallille katsomaan ystävän hevosta, jonka sisko hoiti. Illalla mässättiin, jonka jälkeen lähdettiin salille + sienimaailmaan (leikkipuisto).Vielä myöhemmin illalla (tai ehkä jossain välissä) sisko & serkku kävivät rakentamassa maastoesteitä seuraavaa päivää varten. Aamulla kyllä huomasi ettei mässääminen + keinu ollut hyvä yhdistelmä...



Perjantaina 26.06.2015 serkku oli vieläkin meillä ja tällä kertaa ohjelmassa oli maastoesteiden hyppimistä! Serkku käveli Amin metsään & hyppi maastoesteitä, jonka jälkeen vuoron vaihto ja sisko Amin selkään.

Lauantaina 27.06.2015 serkku lähti aamulla ja hoitokoira illalla.

Sunnuntaina 28.06.2015 kävin 8-vuotiaan serkkuni kanssa tallilla + kaveri tuli käymään.

Serkkukin pääsi hetkeksi ponilla ratsastamaan!


Maanantaina 29.06.2015 kävin päivällä kuvaamassa kun Elaiza hyppäsi ja menin illemmalla ridaamaan ilman satulaa. Vielä myöhemmin illalla menin kaverin ja siskon kanssa salille (tosin itse en tehnyt muuta kuin venytellyt, etten olisi seuraavan päivän valkassa ihan jumissa), jonka jälkeen vielä hengailemaan saimaalle.

© sisko
Ai mitenniin pitäisi kantaa kädet? :D Huom. Taran leikkaama harja!


lakkasin myös kynnet!


Tiistaina 30.06.2015 osallistuin Saaran kanssa elämäni ensimmäiseen estevalmennukseen. Valmennuksesta tulossa erikseen postaus!

© Riina M


Keskiviikkona 01.07.2014 tilaamani ratsastushousut & bling blingit tulivat vihdoinkin!

Huom. Tilattiin vahingossa polvipaikkaiset, vaikka piti tilata koko paikkaiset...

Valitettavasti housut olivat liian pitkät lahkeista (koko 34), joten palautukseen menivät. Sisko sai paketista taas yhdet KL ratsastushousut, jotka ovat kyllä aivan ihanat! Sovitin siskon aiemmin ostamia KL:n mustia grippipaikkaisia ratsastushousuja (niitä jotka siskolla on päällään postauksen ylemmissä kuvissa), jotka olivat juuri sopivan kokoiset minun tynkä jaloilleni (koko 32) ! Sovitiin siskon kanssa, että ostan ne häneltä! Melkein kahden viikon odottamisen jälkeen ratsastushousujen epäsopivuus oli kyllä iso pettymys, mutta onneksi lopulta sain itselleni sopivat housut! Lisäksi kaveri tuli meille yöksi ja katsottiin netflixiä ehkä yö 3 asti.


Torstaina 02.07.2015 mentiin kaverin kanssa Imatralle. Kierreltiin parit kaupat ja syötiin jäätelöt, jonka jälkeen menin moikkaamaan mummia ja vaaria samalla, kun kaveri kävi jossain autokoulujutussa.

nom nom mustikkajäätelöä :3


Sen jälkeen takaisin kaupoille. Tällä kertaa kapoilta mukaan tarttui treenihousut (vaikka olen vannonut etten niitä hanki) ! Nämä olivat kivan väriset ja niissä oli sopivasti yksityiskohtia. Hengarissa näyttivät todella pieniltä, mutta kun päälle laittoi niin xs kokoiset olivat juuri sopivat! (Ai mitenniin lyhyet jalat?) Hauskinta on se, etten meinannut aluksi raaskia ostaa niitä, kun ne maksoivat 30€, mutta sitten muistin juuri ostaneeni melkein sadalla eurolla ratsastushousut, joten 30€ on pieni rahamäärä! :D



Illemmalla lakkasin vielä kynnet ja treenihousut pääsivät kokeiluun,kun käytiin kaverin + siskon kanssa salilla. Tykkään!



Tänään eli Perjantaina 03.07.2015 en ole tehnyt mitään ihmeellistä. Kävin kaupassa ja tein tämän postauksen loppuun. Saatan ehkä mennä salille vielä tänään!

Yksi erikoispostaus on valmiina, estevalmennus postaus työn alla ja kohta on jo tiistai ja uusi valmennus ja sen jälkeen mahdollisesti viikonloppuna estekilpailut!.. Joten postauksia tulossa!

Mites teidän kesänne sujuu? Onko valmennuksia ja kisoja, vai höntsäilyä? Kommentoikaa! Kiitos ♥

HEIPPA!

17.6.15

Entäpä jos...



... rupeaisin hyppäämään enemmän?

Mistä tämä ajatus on peräisin? Olen nyt parin vuoden aikana hypännyt n.2 x vuodessa ja silloinkin vain yksittäistä estettä ja kisannut viimeeksi vuonna 2013 (helppo C esteosuus, voitto) & miulla on nyt jo jonkin aikaa tehnyt mieli hyppäämään. Lisäboostia idean toteuttamiseen antoi siskon ostama satulahuopa, jota tahdon päästä kisoissa käyttämään! Nyt olen päässyt jo askeleen lähemmäs tätä tavoitetta: Mie nimittäin ilmoittauduin Miilan alkeisestevalmennukseen! 


Miilan estetunti 2012

Ensimmäinen valmennus on Tiistaina 30.06.2015, eli toisen valkan jälkeen. (Joten kuvaajakin tod.näk. paikalla!)Tämä ensimmäinen kerta on ns. testikerta, jolloin katsotaan saisiko tästä pysyvän valmennuksen. Itse suunnittelin käyväni siinä säännöllisen epäsäännöllisesti vähintäänkin lähellä estekisoja.

Miilan estetunti kesä 2012

Mutta ennen edes säännöllisen epäsäännöllistä valmentautumista esteillä, pitää ekan valkan aikana katsoa pysyykö silmät päässä vai rupeaako huimaamaan. Nimittäin jos rupeaa huippaamaan en aijo jatkaa valmennuksessa saatikka sitten osallistua kisoihin. Toisaalta jos hyvin menee niin voin ilomielin jatkaa valmennuksissa epäsäännöllisen säänmöllisesti ja jopa kisatakkin! :)

Vuosi 2012, estekisat 60cm

Eli jos valmennus menee hyvin & se ylläpysyy, jolloin pääsen hyppäämään ennen kisoja aijon osallistua seuraaviin Vipskun estekisoihin (08.08.2015). Ihan vain ristikko/50cm luokkaan (clear round) en sen isompaan tai vaativampaan.

Vuosi 2013 60-70cm

Tarkempaa pohdiskelua asiasta myöhemmin! Kertokaa ihmeessä omista päähänpistoistanne ja niiden toteutumisesta! Onkos teillä tullut tälläisiä päähänöistoja? Miten ne toteutuivat vai toteutuvatko ollenkaan? Jäivätkö ne omaan arvoonsa vai muuttuivatko merkityksellisiksi?

HEIPPA!

15.2.15

PALJON KAIKKEA! (sis. ratsastusta & wanhat jne...)

Huh huh onpas tapahtunut paljon sitten viime kirjoittamisen! Nyt sitten eikun pidemmittä puheitta itse asiaan:

Keskiviikkona 18.01.2015 Menin sovittamaan tanssikenkiä, mutta ne eivät olleet sopivat.

Perjantaina 20.01.2015 ratsastin Esterin. En tehnyt mitään ihmeellistä... Menin maneesinpuolikkaalla siirtymiä ja sellaista...

ainut kuva missä sormi ei peitä Eppusen naamaa,
ja tässä Epulla simmu kiinni :D


Sunnuntaina 22.01.2015 saatiin mummilta & vaarilta tuliaisia Kanarialta.



Tiistaina 24.01.2015 käytiin Lappeenrannassa ostamassa miulle kengät wanhojentansseihin.

Ihanat 10cm korkeat, kokoa 35 olevat, mustat korkokengät! ♥


Torstaina 29.01.2015 oli wanhojentanssitreenit ja kävin testaamassa wanhojentanssimeikkiä

liilaa glitteriä (ei lopullinen)


Perjantaina 30.01.- Sunnuntaina 01.02.2015 pikkuserkuillemme



Tiistaina 03.02.2014 loppui koeviikko ja oli wanhojentanssitreenit

Perjantain 06.02.2015 hiusten leikkuu & laitto ja koulukurssi.
Wanhojen kampaus

anteeksi kirjoitusvirheet ja lyhenteet :D

loppukäyntejä
:3


Lauantaina 07.02.2015 oli Ahtiaisen valkka. Mentiin pääty-ympyrällä perusratsastusta ja keskityttiin siihen mitä valkku sanoi. Esimerkiksi käsiin, istuntaan tai pohkeeseen... vain yksi asia kerrallaan.



ekassa kuvassa takki näyttää punaselta :D © Sanna M
vain 5 nutturaa, ja otsanuttura puuttuu vielä (:


Sunnuntaina 08.02.2015 oli 1-tason (ent. seuratason) koulukilpailut IRA:lla (Erillinen kisapostaus tulossa...) ! Kisojen jälkeen mentiin Hollantilaisvieraiden kanssa saunomaan ja

Poni & sydän huopa ♥


Maanantaina 09.02.2015 ystäväni Ida laittoi miulle geelikynnet ja oli orkesteriharjoitukset.
Kynsissä on glitteri liukuväri ja nimettömissä & peukaloissa on lumihiutaleet, joissa on bling blingit! I like love! ♥ Tulin niin myöhään kotiin, että kun sisko & hollantilaisvieraat menivät pulkkailemaan niin mie söin ja menin nukkumaan. Heillä oli onneksi hauskaa, vaikka eivät kuulemma kaatumisilta voineet välttyä :D
kuva ei tee oikeutta ihanille yksityiskohdille!


Keskiviikkona 11.02.2015 Mentiin hollantilaisten kanssa Holiday Club Saimaan private paikkaan. Kierreltiin kaikki saunat ja uitiin kahden tunnin ajan, jonka jälkeen mentiin Sportti baariin (O'Learyssiin) syömään!Oli ihan hyvää ruokaa ja maistelin myös muiden fish & chips annoksia, jotka olivat myös hyviä :P




Torstaina 12.02.2015 Hollantilaiset lähtivät jo aamuvarhain takaisin Hollantiin. Myöhemmin oli kenraaliharjoitukset, tehtiin loppuostokset wanhojentansseja varten + korjattiin hieman kynsilakkaa!

viimetingan ostokset!


Perjantaina 13.02.2015 oli Wanhojentanssit, joista en rupea sen enempään selittämään. Olihan se erilaista olla koko päivä pukeutuneena prinsessaksi.☺Kaikki tanssit meni hyvin ja virallisen parini lisäksi tanssin myös ystävien ja sukulaisteni kanssa! (Virallisia Wanhojentanssikuvia odotellessa :P)

suurin osa kuvista © siskoni Eve

Lauantai 14.02.2015 eli ystävänpäivä meni tehdessä tätä postausta yksin omassa huoneeni sängyllä yöpukupäällä karkkia syöden... heh :D

Sunnuntaina 15.02.2015 eli Laskiaissunnuntaina (tänään) kävin tallilla kuvaamassa valkkaa ja nyt illalla paistetaan laskiaispullia!

Nyt tuli aiheiltaan sekava postaus, mutta toivottavasti kestitte! ☺


Mites muiden kisaajien treenit/kisat ovat menneet? Entä Wanhat, mites teillä meni? Kommentoikaa ja linkkailkaa omia aiheeseen liittyviä postauksia kommentin loppuun!

HEIPPA!
Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3