Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1-tason koulukisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1-tason koulukisat. Näytä kaikki tekstit

5.1.16

Kesän 1-tason koulukilpailut!



Osallistuttiin ponin kanssa Vipelentallin 1-tason kouluratsastuskilpailuihin 18.07.2015 (eli jo ennen Yyteriin lähtöä).  En muista enää paljoakaan kyseisistä kisoista, mutta kerron lyhyesti kaiken merkityksellisen. Miulla oli paljon aikaa ennen omaa rataa, joten pystyin muun muassa tekemään nutturat ihan rauhassa. Verryttelystä tuli todella huono, koska maneesissa oli paljon porukkaa ja potkivan ponin kanssa ei kauhean lähelle ketään uskalla menemään.


Poni oli verkassa ja radalla jotenkin pidättyväinen ja radan jälkeen syy selvisikin - ponilla oli kakkahätä. Palattuamme kentältä takaisin maneesiin loppuverkkaamaan poni nimittäin pysähtyi keskelle maneesia kakkaamaan, jonka jälkeen tahmaudesta ei ollut tietoakaan :D No selvisipäs syy siihenkin!


Rata meni muuten ihan ok, mutta mie menin unohtamaan radan! Radan jonka olen monen monta kertaa mennyt! Hups :D Muutenkaan rata ei ollut mitään parhaimmistoa ja prosenttejakin tuli vain 53% - eli vuoden huonoimmat (ei kuitenkaan kokonaisuudessaan meidän huonoimmat). :D Radasta jäi kuitenkin hyvä fiilis ja fiilis parantui entisestään kun tuomari pyysi minua katsomaan taakseni (aluksi säikähdin - luulin unohtaneeni jotain - ) ja näin Eetu kisun takanani kävelemässä luokseni. Tuomari kirjoitutti pöytäkirjaankin huomioksi ettei poni pelkää radalla olevaa kissaa :3 Tulin sitten alas ponin selästä ja vein kisun pois kouluradalta (+ laitoin ponin päristellessä tippuneen korvahupun takaisin paikoilleen), jonka jälkeen nousin takasin selkään ja lähdin maneesiin.




Siellä se Eetu kisu on - vileä aidan ulkopuolella :3

Lopputervehdys


Tapu tapu ♥


KUVAT PÖYTÄKIRJASTA LATAUTUVAT!

Mites teillä on mennyt kisat? Oletteko työ joskus unohtaneet jonkun radan vaikka olisitte menneet sitä monta kertaa aiemminkin?


Heippa

1.6.15

Vuoden ensimmäiset koulukisat kentällä!

Kuten jo aiemmin mainitsin niin perjantaina 22.05.2015 osallistuin Saaralla koulutunnille, jonka jälkeen puunasin ponin ja tein hänelle 11 nutturaa.

Lauantaina 23.05.2015 2-tason eli entisen aluetason koulukilpailut alkoivat yhdeksältä, mutta itse tulin paikalle kymmenen aikoihin. Oma arvioitu aloitusaika olisi kuitenkin vasta seitsemältä, joten kiirettä ei ollut. Heti alkuun vaihdoin kuolaimet kisasuitsiin ja vaihdoin kisahuovan. Loppu aika ennen ponin hakua meni erinäisiä asioita tehdessä kuten muun muassa sihteerinä, nutturoiden teko apuna (itse harjailin samalla kun E teki nutturoita + tein otsanutturan) ja valokuvaajana. Ostin Saaralle myös uuden (pari kertaa käytetyn) valkoisen full kokoisen kisahuovan! :3



Myöhemmin joskus viiden aikoihin (etten taas olisi myöhässä!) hain Saaran sisälle ja puunasin + korjailin nutturoita. Samalla kun itse ihmettelin maailman menoa ja puin omia kisakamoja päälle niin innostunut tallilainen vielä puunaili Saaraa lisää ja ihana Milka teki ponille taas letin häntään niin saatiin rusettikin koristamaan potkivaa takapäätä. Kisahousut ja saappaat jaloissa bling bling kannuksineen, kisapaita ja takki päällä, kypärä päässä ja raippa kädessä + valkoiset hanskat taskuissa olin valmis laittamaan ponillekin valkoisen huovan punareunaisella sydämmellä, mustan satulan ja mustat suitset vaaleanpunaisella bling bling otsapannalla varustettuna.



Verkassa kävin kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen kello oli seitsemän, joten mentiin katsomaan joko meidän luokka alkaisi. Olin hyvällä fiiliksellä menossa, koska poni liikkui hyvin eteenpäin! :) Kisat olivat olleet alusta asti minuutilleen aikataulussa, joten hämmästyttiin kun meidän luokka ei alkanutkaan vielä. Edellinen luokka olikin vasta alkamassa. Tässä vaiheessa ajattelin, että jos olisin maastoihminen menisin hetkeksi maastoon, mutta eihän se näin maastokammoisena ole mahdollista. höh No sitten ei auttanut muu kuin palata maneesiin.

Jonkin ajan kuluttua päästiin sitten kentälle.Taluttaessani ponia kentälle muistin unohtaneeni numerolapun ruokakuppiin, mutta onneksi sain kuulla etten tarvitse sitä, kun osallistun seuraluokkaan. Kentällä heitin raipan pois (mitä en olisi saanut tehdä!) ja verkkasin vielä yrittäen saada ponin liikkeelle, tosin tuloksetta ilman raippaa...

Ratana menin siis seuraluokkana olevan Vipelen kuppi osakilpailun He:C:2. Radalla heti alusta asti ajattelin että, ääääh tää ei liiku mihinkään ja toivoin, ettei poni hyytyisi radan aikana :D Koko ajan sai patistaa eteenpäin, mutta olipahan aikaa miettiä mikä tehtävä tulee seuraavaksi, joten ei tullut mitään rikkeitä! Ei ole kyllä aijemmin joutunut ponia noin paljon patistamaan eteenpäin!



Radan jälkeen oli kyllä sellainen olo, että on kaikkensa antanut :D Ponin kävellessä tyytyväisenä pitkin ohjin mie mietin aluksi vain sitä ettei se poni liikkunut mihinkään ja varmaan prosentit laskee aika paljon, mutta sitten ajattelu kirkastui kun tajusin ettei meille tullut yhtään rikkeitä koko radan aikana! Otin vielä raippa kädessä ravia & laukkaa, ja kyllähän se poni nyt taas liikkui eteenpäin. Ravailin myös hetken pidemmällä ohjalla, jonka jälkeen poni sai kävellä taas pitkin ohjin.



Kuultuani saamamme prosentit 58,636% suu loksahti auki ja jäin sanattomaksi! Sehän meni sitten aika hyvin, vaikkei myö liikuttu kunnolla eteenpäin tai kuljettu nätisti peräänannossa! :) Sijoituttiin neljänsiksi ja saatiin jopa 8 kuppipistettäkin! Olisi ehkä sittenkin pitänyt osallistua Vipelen kupin ensimmäiseen esteosuuteen niin olisi noista kuppi-pisteistäkin jotain hyötyä :D (Osuuksia siis 3 koulu & 3  este & 4 parhaasta suorituksesta katsotaan lopputulos)



Poni sai lisää taputuksia ja kun voittaja & toiseksi tullut menivät palkintojen jakoon myö ponin kanssa käveltiin pois kentältä. Hetken kerkesin jo miettiä, että pitäisikö lähteä loppukävelemään maastoon, mutta hetkessä tuo jo unohtui ja hyppäsin alas selästä ja kävelytin ponin sisälle.



Tallissa poni sai vielä puunauksen ja purin nutturat ja häntäletin. Sitten vielä vaihtamaan kuolaimet takaisin normisuitsiin, kisahupa normihuopaan, saappaiden pesu ja kamat mukaan ja kotia! Kotona muistin unohtaneeni hakea ponin kisanumeron viereisen karsinan ruokakuppista...

onnellinen poni, kun sai heinää ♥ Nutturat jo vinksin vonksin :D

Kiitos kaikille osallisille kisoista! Seuraavana vuorossa olisi estekisat Vipskussa sisältäen vipelekupin esteosuuden, joten silloin seuraavaa kisapostausta (tosin kameran takaa) (;

Mites muilla on kisailut mennyt? (: Ja ylipäätään kesän aloitus? Olisiko teillä jotain erikoispostaustoiveita? Kommentoikaa! Kiitos ♥

HEIPPA!

24.2.15

1-tason koulukilpailut IRAlla!

Oltiin Saaran kanssa sunnuntaina 08.02.2015 1-tason (ent. seuratason) koulukilpailuissa IRA:n tallilla. Itse en ole aikaisemmin käynyt IRAlla (paitsi kuvaamassa estekisoja), joten itselle uusi paikka. Sää oli ihan hirveä, tuuli kovaa ja satoi ajoittain lunta...

|VAROITUS! PITKÄ POSTAUS TULOSSA!|

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, olin laittanut ponille jo edellisiltana nutturat, jottei tarvitse niitä aamulla ruveta räpeltämään. Tykkään tehdä kaiken rauhassa, joten ajatuskin letittämisestä aamulla tuntuu huonolta :D Oma letittäminen on parantunut eikä niiden tekemisessä mene enään niin paljon aikaa ja niistä tulee ihan siistit, mutten halua ottaa sitä riskiä, että tulee kiire niiden tekemisessä. Nyt kun ponilla on loimen takia vain osa harjasta tallessa nutturoita tuli vain viisi + otsanuttura.

nutturat! (otsanuttura puutuu viel)

Aamulla laitoin kaikki kamat valmiiksi ja jopa muistin syödä aamupalan! Hyvä minä! :D Tallille päästyäni olin kuitenkin hieman jälessä omasta aikataulustani, mutta olin onneksi katsonut aikataulun niin, että vaikka olisin myöhässä minulla olisi silti riittävästi aikaa kaikkeen.

Olin tallilla joskus 11-11.30 välillä. Hain ponin sisälle, kasasin kisasuitset ja putsasin ne. Huomasin myös unohtaneeni oman kisahuovan kotiin, mutta onneksi sain tallilta ihanan jacsonin kisahuovan, jossa on sydän! Sitten harjasin Saaran ja vaihdoin ponille pinkit bling bling - päitset. Ihana kisakaveri myös letitti ponin hännän ja pisti siihen pinkin rusetin, kiitos siitä hänelle! ☺Vein ponin kamat rekkaan, jonka jälkeen vielä pesin saappaat ja sitten poni pääsi itsekin rekkaan. Poni oli ihan innoissaan, kun näki rekan! ☺Omat kamat autoon ja menoksi! Lähdettiin joskus + 13:15 ajelemaan kohti kisapaikkaa.

bling bling!


IRA:lle saavuttuamme kävimme ilmottautumassa kisoihin ja saimme tietää, että ne olivat 20min myöhässä aikataulusta. Chillailin kunnes Nea & Jonttu pääsivät verkkaamaan, jolloin siirryin maneesiin kuvaamaan. Katsottuani Nean verkan ja radan menin pois maneesista. Jonkin ajan kuluttua otettiin poni ulos rekasta ja Taran ja tätini avustuksella ponille varusteet niskaan ja verkkaamaan kentälle.

Nean & Jontun radalta!


Otin Taran kentälle mukaan ja sovittiin, että jos miuta alkaa ahdistamaan liikaa niin hän hyppää sitten ponin selkään. Itseäni siis ahdistaa verkata potkivan ponin kanssa, eikä kauhea tuulinen ilma auttanut yhtään. Poni oli tosi virkeä & jännittynyt verkassa ja hirnui Paulille melkein koko ajan. Poni myös säikkyi tuulta, enkä itse pystynyt kunnolla rentoutumaan selässä. Ottaessani laukkaa toiseen suuntaan poni kompastui ja minä tulin äkkiä alas katsomaan onko ponille tullut tierat. Kauheat tierat, enkä muistanut ottaa kaviokoukkua mukaan, joten aloin ottamaan tieroja pois kannuksen avulla. Onneksi hetken päästä sain ihanalta ihmiseltä kaviokoukun ja päästin pian jatkamaan verkkaamista.


Tara talutti minut ja ponin maneesiin, joka oli täynnä hevosia ja Saara hirnui täyttä kurkkua. Ahdistus iski ja meinasin lopettaa ratsastuksen siihen, mutta muut saivat minut onneksi jatkamaan. Ridiopettaja sanoi, että ajattele olevasi normaalilla tunnilla, joka hieman helpotti. Sitten ratsastin ratastuksenopettajan ohjeiden mukaan ja molemmat, minä sekä poni rentouduttiin hieman. Nyt ponilta lähti tosi kivaa keskiravia! Normaalisti poni ei liiku mihinkään, kun pitäisi pidentää/mennä keskiravia...

kaikki kuvat tästä eteenpäin ovat radalta! © sisko
Verkan jälkeen menin vielä hetkeksi ulos. Pihalla vain kävelin ja yritin rentoutua. Kävin myös mielikuvaharjoitteluna radan kolme kertaa läpi ja yllätyin siitä kuinka mie oikeasti osaan sen! :D Keskittyessäni radan muistelemiseen poni rentoutui, jolloin itsekin rentouduin vielä enemmän. Sitten oli jo miun vuoro ja menin takaisin maneesiin.



Olin aiemmin päivällä miettinyt mitä poni tykkää olla yksin maneesissa, mutta tulin siihen tulokseen, ettei poni välitä, koska olen ollut sen kanssa ennenkin yksin maneesissa ja sitä paitsi mielummin olen pienessä maneesissa yksin, kuin toisen hevosen kanssa :D



Menin maneesiin ja poni alkoi taas hirnumaan ja mie totesin ponille "Et saa sit radalla hirnua". Kävelin tuomaripäätyyn ja ravailin hetken. Taisin myös ottaa laukkaa ellen väärin muista. Yritin keskittyä siihen, että poni tekee mitä mie haluan ja, että omat kädet pysyisivät hyvällä korkeudella.



Saatuani luvan aloittaa tein vielä yhden voltin ja rupesin menemään lävistäjälle, jossa muistin sen, että tulen aina vasemmalta huonommin ja tulin sieltä taas... hups :D Tuli hyvä pysähdys, jonka jälkeen joku pamauttu oven (?), jota poni säikähti. (5,5) MIE kokorataleikkaa keskiravia epäonnistui, kun poni oli niin innoissaan ja rikkoi laukalle. Sain laukan otettua pois vasta yli puolessa välissä kenttää... (4,0) Voltista tuli suht iso, eikä poni oikein rentoutunut siinä (5,0) ja seuraavasta keskiravista tuli vähän vaisu (5,5).



Tuomaripäädyssä tehdystä voltista tuli taas hieman laaja, mutta nyt poni oli jo rennompi (5,0). Kolmikaarinen kiemuraura meni aika hyvin, vaikka olisi voinut ravata reilummin (5,5). Sitten luvassa oli EIM kokorataleikkaan puolessa välissä kolme askelta käyntiä, josta takaisin raviin. Siirtymä(t) meni hyvin, vaikka olisi saanut olla tarkemmin pituushalkaisijalla (5,5). Sitten käyntiosuuden vuoro. Koko rata leikkaa keskikäynnissä ei oikein onnistunut. Sen sijaan, että poni olisi ottanut isompaa askelta, askel oli lyhyttä ja melkein rikkoutui raville (5.5).



L:ssä nostettiin laukka, jonka jälkeen tehtiin laukkavoltti S:stä oikealle. Nämä molemmat tehtävät onnistuivat hyvin (!), vaikka ponin laukka ei meinannut voltilla pyöriä kunnolla (6 & 6). Sitten oli  koko rata leikkaan vuoro keskilaukassa, jonka jälkeen siirtyminen harjoitusraviin. Tämä meni ihan ok (5.0).



Harjoitusravista enne L- kirjainta saatiin 5,5. L;ssä pysähdys ja peruutus 4 askelta, josta taas raville. Pysähdyttiin oven kohdalle, josta poni näki ulos ja rupesi tuojottamaan pihalle ja peruuttaminen tuli kättä vasten (5.5). Sitten jatkettiin ravia, kunnes kirjainten B & R välissä nostettiin laukka, mikä meni hyvin vaikka pelkäsin, että nostetaan taas väärä laukka (kuten ollaan He:B:0 ennenkin tehty). Tässä kierroksessa voltti ei mennyt niin hyvin, vaan poni hieman ylitaipui (5.5), kun taas koko rata leikkaa keskilaukassa onnistui paremmin (5,5).



 B:ssä siirtyminen harjoitusraviin onnistui hyvin (6,0) ! Lopputervehdyksessä ei oltu ihan linjalla ja poni ennakoi - ja pahasti! :D Poni meinasi pysähtyä jo keskelle, mutta sain sen melkein G:n kohdalle, jolloin poni jo hyytyi ja valuttiin loppuun asti (5,0)... Säälittävää ei voi muuta kuin nauraa :D Sitten poni sai paljon taputuksia ja mentiin ulos. Pihalla tulin alas selästä ja taluttelin ponia maastakäsin.



Radasta jäi ihan hyvä fiilis vaikka tuli paljon pikkuvirheitä, mutta myö selvittiin hengissä! ☺Ratsastuksenopettajan mukaan tämä oli tähän mennessä miun paras rata, joten ei ihan turha reissu ollut! :D Nyt kun ollaan ponin kanssa tutustuttu uuteen paikkaan voidaan joskus muulloinkin mennä sinne kisaamaan. Ehkä silloin on parempi sää ja olen itse rennompi ;)

Radan jälkeen! 


Kävelytettyäni Saaraa purettiin poni tätini kanssa ja pistettiin rekkaan. Kävin hakemassa autosta ponille leipää ja annoin ne, jonka jälkeen vietin aikaani ponin kanssa rekassa ja laitoin lisää vaatetta päälle. Muiden vipskulaisten ratojen jälkeen vein yhdelle meijän hepoista loimen, jonka jälkeen menin hakemaan pöytäkirjani kansliasta. Prosenteiksi tuli 54,200% , johon olen nyt ihan tyytyväinen, koska tuli paljon pikkuvirheitä, mutta fiilis hyvä!

pöytäkirja!




Menin taas samalla kyydillä tallille kuin millä olin tullutkin. Päästyämme perille hepat oli jo purettu rekasta ja mie menin heti purkamaan ponilta nutturat ja harjailemaan, jonka jälkeen vielä venyttelin ponin ja pistin sille loimen. Jossain välissä kävin hakemassa ponin kamat rekasta ja vaihdoin kuolaimet takaisin normisuitsiin ja kasasin omat kamat kasaan (tai niin luulin... kamoja unohtui silti). Sitten kun oli valmis menin Nean kanssa samalla kyydillä kotiin. Loppujen lopuksi oli ihan kiva kisareissu, vaikka sääolosuhteet yms. eivät olleetkaan niin suotuisia!

tapu tapu!


MITES TEILLÄ ON KISAT MENNYT? OLETTEKO TYÖ KÄYNEET IRA:LLA KISOISSA? Linkatkaa omia kisapostauksia alle!


HEIPPA!

15.2.15

PALJON KAIKKEA! (sis. ratsastusta & wanhat jne...)

Huh huh onpas tapahtunut paljon sitten viime kirjoittamisen! Nyt sitten eikun pidemmittä puheitta itse asiaan:

Keskiviikkona 18.01.2015 Menin sovittamaan tanssikenkiä, mutta ne eivät olleet sopivat.

Perjantaina 20.01.2015 ratsastin Esterin. En tehnyt mitään ihmeellistä... Menin maneesinpuolikkaalla siirtymiä ja sellaista...

ainut kuva missä sormi ei peitä Eppusen naamaa,
ja tässä Epulla simmu kiinni :D


Sunnuntaina 22.01.2015 saatiin mummilta & vaarilta tuliaisia Kanarialta.



Tiistaina 24.01.2015 käytiin Lappeenrannassa ostamassa miulle kengät wanhojentansseihin.

Ihanat 10cm korkeat, kokoa 35 olevat, mustat korkokengät! ♥


Torstaina 29.01.2015 oli wanhojentanssitreenit ja kävin testaamassa wanhojentanssimeikkiä

liilaa glitteriä (ei lopullinen)


Perjantaina 30.01.- Sunnuntaina 01.02.2015 pikkuserkuillemme



Tiistaina 03.02.2014 loppui koeviikko ja oli wanhojentanssitreenit

Perjantain 06.02.2015 hiusten leikkuu & laitto ja koulukurssi.
Wanhojen kampaus

anteeksi kirjoitusvirheet ja lyhenteet :D

loppukäyntejä
:3


Lauantaina 07.02.2015 oli Ahtiaisen valkka. Mentiin pääty-ympyrällä perusratsastusta ja keskityttiin siihen mitä valkku sanoi. Esimerkiksi käsiin, istuntaan tai pohkeeseen... vain yksi asia kerrallaan.



ekassa kuvassa takki näyttää punaselta :D © Sanna M
vain 5 nutturaa, ja otsanuttura puuttuu vielä (:


Sunnuntaina 08.02.2015 oli 1-tason (ent. seuratason) koulukilpailut IRA:lla (Erillinen kisapostaus tulossa...) ! Kisojen jälkeen mentiin Hollantilaisvieraiden kanssa saunomaan ja

Poni & sydän huopa ♥


Maanantaina 09.02.2015 ystäväni Ida laittoi miulle geelikynnet ja oli orkesteriharjoitukset.
Kynsissä on glitteri liukuväri ja nimettömissä & peukaloissa on lumihiutaleet, joissa on bling blingit! I like love! ♥ Tulin niin myöhään kotiin, että kun sisko & hollantilaisvieraat menivät pulkkailemaan niin mie söin ja menin nukkumaan. Heillä oli onneksi hauskaa, vaikka eivät kuulemma kaatumisilta voineet välttyä :D
kuva ei tee oikeutta ihanille yksityiskohdille!


Keskiviikkona 11.02.2015 Mentiin hollantilaisten kanssa Holiday Club Saimaan private paikkaan. Kierreltiin kaikki saunat ja uitiin kahden tunnin ajan, jonka jälkeen mentiin Sportti baariin (O'Learyssiin) syömään!Oli ihan hyvää ruokaa ja maistelin myös muiden fish & chips annoksia, jotka olivat myös hyviä :P




Torstaina 12.02.2015 Hollantilaiset lähtivät jo aamuvarhain takaisin Hollantiin. Myöhemmin oli kenraaliharjoitukset, tehtiin loppuostokset wanhojentansseja varten + korjattiin hieman kynsilakkaa!

viimetingan ostokset!


Perjantaina 13.02.2015 oli Wanhojentanssit, joista en rupea sen enempään selittämään. Olihan se erilaista olla koko päivä pukeutuneena prinsessaksi.☺Kaikki tanssit meni hyvin ja virallisen parini lisäksi tanssin myös ystävien ja sukulaisteni kanssa! (Virallisia Wanhojentanssikuvia odotellessa :P)

suurin osa kuvista © siskoni Eve

Lauantai 14.02.2015 eli ystävänpäivä meni tehdessä tätä postausta yksin omassa huoneeni sängyllä yöpukupäällä karkkia syöden... heh :D

Sunnuntaina 15.02.2015 eli Laskiaissunnuntaina (tänään) kävin tallilla kuvaamassa valkkaa ja nyt illalla paistetaan laskiaispullia!

Nyt tuli aiheiltaan sekava postaus, mutta toivottavasti kestitte! ☺


Mites muiden kisaajien treenit/kisat ovat menneet? Entä Wanhat, mites teillä meni? Kommentoikaa ja linkkailkaa omia aiheeseen liittyviä postauksia kommentin loppuun!

HEIPPA!
Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3