29.7.15

Miila Mättölän estevalmennus 07.07.2015 (video!)

Hei!
Olin pari viikkoa sitten Miilan estevalmennuksessa. Poni meni edellisellä tunnilla, joten autoin ponin kuntoon laitossa ja kuvasin edellisen valmennuksen. Alkuverryttelyssä meidät jaettiin kahtia ja samalla kun toinen kasa teki tehtävää muut kävelivät. 

© Riina M

Valmentaja tsekkaa esteistunnan. © Riina
Aluksi tultiin raviympyrällä ja laukka ympyrällä yhtä puomia, jonka jälkeen hetki kävelyä ja sitten kentän toisessa päässä laukalla laukkaympyrällä olevaa kavalettia. Poni oli jo alkukäynneissä todella hidas pohkeelle, joten vaihdoin suosiolla kouluraippaan jotta poni liikkuisi eteenpäin. Tehtävät sujuivat muuten hyvin ja askeleet sujuivat suht ok, mutta koska poni tällä kertaa hitaampi kuin yleensä tuli myös enemmän hyppyjä läheltä.

Alkuverryttelyä © Riina
Kavalettitehtävän jälkeen ruvettiin tulemaan eri esteitä ja lopuksi tultiin vielä rata. En oikeastaan enään muista muuta kuin sen, että poni tuli yllättävän useasti todella lähelle, jolloin outo hyppy ja vastaavasti välillä hyppäsi kaukaa, jolloin parempi hyppy ja laukat vaihtuu, mutten itse oikein pysy kunnolla mukana.


© Riina

© Riina

© Riina

© Riina

© Riina

© Riina

© Riina

Itse rata meni aika hyvin siihen nähden, että en ole pitkään aikaan hypännyt rataa (viime valmennuksen 3 esteen rataa ei lasketa nyt mukaan)! Muistin radan (videolta kuuluva "ööööö" tuli siitä, kun Neea seisoi Centin kanssa seuraavaksi tultavan esteen edessä :D ) ja pääsin suht hyvin hyppyihin mukaan, vaikka en nyt kaikkiin kummiskaan. Kerran esteen jälkeen silmissä sumeni, mutta simmut kerkesi hyvin tasoittua pitkällä sivulla laukatessa :D




At the end: Oli kyllä kiva valmennus, vaikkei poni ollut niin meno päällä kuin mihin olen esteitä hypätessä tottunut, mutta hei myö hypättiin 8 esteen rata! Eikä esteetkään näyttäneet ihan niin säälittäviltä kuin viimeeksi, eihän? ;)

tälleen päivittyi fb videon kera!


Mielipidettä radasta tmv & kertokaa ihmeessä miten omat hyppelyt ovat sujuneet!

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia! Hyvin näytti teidän estevalkku sujuneen. Pakko myöntää, että itse hyppään lähes aina kouluraipan kanssa ja estekisoissa olen ihan hukassa, kun kädessä on vain se 60cm keppi. :D
    Me palailtiin Kartsun kanssa esteiden pariin sunnuntaina ja tunti meni ihan huippu hyvin, verrattuna siihen, mitä olisin aluksi ajatellut. Kartsun kunto oli huomattavasti heikompi, mitä ennen laitumelle lähtöä, mutta onnistuttiin kuitenkin ponnistamaan niiden 60cm esteiden yli. Oli todella kivaa päästä taas pitkästä aikaa hyppäämään, enkä malta odottaa valmennusten alkamista ensi kuun loppupuolella. :) http://riding-mylifestyle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) haha :D Tosiaan jos nyt mietin tarkkaan niin tän vuoden hyppelyissä miulla on vaan kerran ollut esteraippa + kisoissa, oli muuten avuton olo kisoissa, kun ei poni reagoinut mitään siihen esteraippaan :'D

      uuu hienoa! kävinkin stalkkailemassa ja hyvältä näytti! :3 Onnea tuleviin valkkoihin!

      Poista
  2. Tosi ihana postaus, kerroit kivan selkeästi mitä olitte tehneet! :) Hyvältä myös näyttää teidän hypyt, itse olen enemmän kouluratsastaja niin esteitä ei monestikaan tuu hypeltyä.. :D

    - Mimmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekin tulee valitettavan harvoin hypeltyä, mutta nyt lähiaikoina olen saanut itseni hyppelemään jo hieman useammin! Teijänkii kannattaa aina välillä Ässänkin kanssa hypellä, varsinkin nyt kun on vielä kesä ja lämmintä! :)

      Poista

Uskaltakaa kommentoida emmie purematta niele! (;

Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3