17.6.15

Entäpä jos...



... rupeaisin hyppäämään enemmän?

Mistä tämä ajatus on peräisin? Olen nyt parin vuoden aikana hypännyt n.2 x vuodessa ja silloinkin vain yksittäistä estettä ja kisannut viimeeksi vuonna 2013 (helppo C esteosuus, voitto) & miulla on nyt jo jonkin aikaa tehnyt mieli hyppäämään. Lisäboostia idean toteuttamiseen antoi siskon ostama satulahuopa, jota tahdon päästä kisoissa käyttämään! Nyt olen päässyt jo askeleen lähemmäs tätä tavoitetta: Mie nimittäin ilmoittauduin Miilan alkeisestevalmennukseen


Miilan estetunti 2012

Ensimmäinen valmennus on Tiistaina 30.06.2015, eli toisen valkan jälkeen. (Joten kuvaajakin tod.näk. paikalla!)Tämä ensimmäinen kerta on ns. testikerta, jolloin katsotaan saisiko tästä pysyvän valmennuksen. Itse suunnittelin käyväni siinä säännöllisen epäsäännöllisesti vähintäänkin lähellä estekisoja.

Miilan estetunti kesä 2012

Mutta ennen edes säännöllisen epäsäännöllistä valmentautumista esteillä, pitää ekan valkan aikana katsoa pysyykö silmät päässä vai rupeaako huimaamaan. Nimittäin jos rupeaa huippaamaan en aijo jatkaa valmennuksessa saatikka sitten osallistua kisoihin. Toisaalta jos hyvin menee niin voin ilomielin jatkaa valmennuksissa epäsäännöllisen säänmöllisesti ja jopa kisatakkin! :)

Vuosi 2012, estekisat 60cm

Eli jos valmennus menee hyvin & se ylläpysyy, jolloin pääsen hyppäämään ennen kisoja aijon osallistua seuraaviin Vipskun estekisoihin (08.08.2015). Ihan vain ristikko/50cm luokkaan (clear round) en sen isompaan tai vaativampaan.

Vuosi 2013 60-70cm

Tarkempaa pohdiskelua asiasta myöhemmin! Kertokaa ihmeessä omista päähänpistoistanne ja niiden toteutumisesta! Onkos teillä tullut tälläisiä päähänöistoja? Miten ne toteutuivat vai toteutuvatko ollenkaan? Jäivätkö ne omaan arvoonsa vai muuttuivatko merkityksellisiksi?

HEIPPA!

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että olet taas alkanut kiinnostumaan hyppäämisestä. Itse olin vielä vuosi sitten henkeen ja vereen esteratsastaja, enkä tykännyt kouluratsastuksesta ollenkaan. Viime kesänä aloin kuitenkin kiinnostua koulutuuppauksesta oikein kunnolla ja jätinkin estevalmennukset pois, koska hyppääminen ei tuntunut enää oikein minun jutultani. Karo ei oikein ollut vielä vuosi sitten millainenkaan kouluratsu, mutta jostain syystä innostuin tuuppailemaan sen kanssa. Tavoitteenamme täksi kesäksi olivat sujuvat väistöt ravissa sekä käynnissä, sekä perusmuodon löytäminen ja ylläpitäminen. Ollaan nyt päästy tavoitteeseen ja en voisi olla tyytyväisempi päätökseeni vuosi sitten. Ollaan Kartsun kanssa kehitytty molemmat ihan huimasti vuoden sisällä ja tällä hetkellä tuntuu, ettemme juurikaan tule enää hyppäämään kisoissa tai valmennuksissa. Tänä keväänä startattiin parit 80cm luokat, jotka menivät tosi hyvin ja olivat molemmille oikein kivaa vauhtelua. Nyt odotan innolla syksyä, jolloin pääsen taas kouluvalmennuksiin. :)

    http://riding-mylifestyle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Saa nähdä kuinka pitkään tää innostus kestää :D Hienosti (mitä blogiasi lukaisin) on tuo koulupuoli alkanut teillä rullaamaan! :) Teistä tulee vielä hieno ratsukko! Vaihtelu virkistää ja saattaahan se jossain vaiheessa taas muuttua & rupeat uudestaan lisää hyppimään tai sitten ne jäävät kokonaan pois, kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ;) Mutta toivottavasti pääset syksyllä niihin kouluvalmennuksiin ja pääset lisää "sisään" kouluratsastukseen, mutta sitä ennen : enjoy the summer!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Itse olen kouluratsastaja ja aina suunnittelen rupeavani hyppäämään viikoittain, mutta jos vaikka kolmena viikkona olen putkeen hypännyt niin aivan varmasti sen jälkeen se unohtuu.. Ei se vaan oo mun juttu ja jotenkin oon kauheen laiska kantamaan esteitä kentälle :'D

    - Mimmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit! haha, ei se aina ihan mene niinkuin suunnittelee :D

      Itsellä harvemmin esteiden kanto on ongelmana, kun tallilla säännöllisesti estevalkkoja ja melkein aina jokunen este kentältä lojuu, mutta silti en saa itseäni hyppäämään :D Esteiden lisäksi miulla pitää olla fiilis hypätä + ihmisiä katsomassa/ratsastamassa (turvaamassa selustani tai jotain :D), että saan itseni hyppäämään. Siksi ajattelinkin että Miilan valkkaan osallistuminen helpottaisi kynnystä esteiden ylittämisestä :)

      Poista

Uskaltakaa kommentoida emmie purematta niele! (;

Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3