29.7.15

Miila Mättölän estevalmennus 07.07.2015 (video!)

Hei!
Olin pari viikkoa sitten Miilan estevalmennuksessa. Poni meni edellisellä tunnilla, joten autoin ponin kuntoon laitossa ja kuvasin edellisen valmennuksen. Alkuverryttelyssä meidät jaettiin kahtia ja samalla kun toinen kasa teki tehtävää muut kävelivät. 

© Riina M

Valmentaja tsekkaa esteistunnan. © Riina
Aluksi tultiin raviympyrällä ja laukka ympyrällä yhtä puomia, jonka jälkeen hetki kävelyä ja sitten kentän toisessa päässä laukalla laukkaympyrällä olevaa kavalettia. Poni oli jo alkukäynneissä todella hidas pohkeelle, joten vaihdoin suosiolla kouluraippaan jotta poni liikkuisi eteenpäin. Tehtävät sujuivat muuten hyvin ja askeleet sujuivat suht ok, mutta koska poni tällä kertaa hitaampi kuin yleensä tuli myös enemmän hyppyjä läheltä.

Alkuverryttelyä © Riina
Kavalettitehtävän jälkeen ruvettiin tulemaan eri esteitä ja lopuksi tultiin vielä rata. En oikeastaan enään muista muuta kuin sen, että poni tuli yllättävän useasti todella lähelle, jolloin outo hyppy ja vastaavasti välillä hyppäsi kaukaa, jolloin parempi hyppy ja laukat vaihtuu, mutten itse oikein pysy kunnolla mukana.


© Riina

© Riina

© Riina

© Riina

© Riina

© Riina

© Riina

Itse rata meni aika hyvin siihen nähden, että en ole pitkään aikaan hypännyt rataa (viime valmennuksen 3 esteen rataa ei lasketa nyt mukaan)! Muistin radan (videolta kuuluva "ööööö" tuli siitä, kun Neea seisoi Centin kanssa seuraavaksi tultavan esteen edessä :D ) ja pääsin suht hyvin hyppyihin mukaan, vaikka en nyt kaikkiin kummiskaan. Kerran esteen jälkeen silmissä sumeni, mutta simmut kerkesi hyvin tasoittua pitkällä sivulla laukatessa :D




At the end: Oli kyllä kiva valmennus, vaikkei poni ollut niin meno päällä kuin mihin olen esteitä hypätessä tottunut, mutta hei myö hypättiin 8 esteen rata! Eikä esteetkään näyttäneet ihan niin säälittäviltä kuin viimeeksi, eihän? ;)

tälleen päivittyi fb videon kera!


Mielipidettä radasta tmv & kertokaa ihmeessä miten omat hyppelyt ovat sujuneet!

28.7.15

este- sekä kouluratsastustreeniä, kisoja ja vanhoja sekä uusia tuttavuuksia!

Hei!
Viimeeksi olen postannut perjantaina 17.07.2015 eli yli 10 päivää sitten haastepostauksen merkeissä ja sitä ennen sunnuntaipäivän poneilusta 12.07.2015, joka tapahtui oikeasti edellisviikon sunnuntaina 05.07.2015 eli yli kolme viikkoa sitten! Joten eiköhän tämä postaamattamuus saa loppua tähän! Tässä tiivistelmä tämän kuun tapahtumista, joista en ole vielä postannut! Lisää luvassa myöhemmin...

Tiistaina 07.07.2015 olin Miila Mättölän estevalmennus, josta saatte erillisen postauksen.

© Riina


Sunnuntaina 12.07.2015 osallistuin Saaran kanssa pitkästä aikaa estekisoihin! Estekisoistakin tulossa erikseen postaus (;

© sisko


Maanantaina 13.07.2015 osallistuin extemporee Esterillä Jussi Ahtiaisen kouluvalmennukseen Niittylän tallilla! Oli kyllä pienoinen kulttuuri shokki vaihtaa taas koulumoodi päälle ja kiivetä pitkästä aikaa HEVOSEN selkään! Eppusellakin olen viimeeksi ratsastanut maneesissa :D Kiitos Mirkalle hevosen lainasta!

© iskä


Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna kiva valmennus, vaikken Esterillä osaakaan kunnolla ratsastaa. Kuitenkin valmennuksen aikana saatiin kehujakin ja kehitystä tapahtui!

P.S. Mieleeni juolahti pieni idea siitä, että voisi joku päivä mennä esimerkiksi Joonaksella koulutunnille Vipksuun ja tietysti pitää vielä päästä uudestaan Ahtiaisen valmennukseen (Saaralla) :)

Tiistaina 14.07.2015 mentiin mummille ja vaarille syömään sukulaisseurassa!

Keskiviikkona 15.07.2015 ja torstaina 16.07.2015 oli koulukurssi ihanassa auringon paisteessa, kun taas perjantain 17.07.2015 ratatreenin pilasi kauhea kaatosade. Neea oli meillä ke-pe yötä. Suunniteltiin vaihtavamme ratsuja surffiviikon jälkeen. Koulukursseista vielä vähintääkin kuvapostausta tulossa myöhemmin!

© sisko


©sisko


Lauantaina 18.07.2015 osallistuin Saaralla 1-tason koulukilpailuihin Vipelen tallilla. Näistäkin kisoista tulossa pidempi postaus (;


© sisko


Sunnuntaina 19.07.2015 herätys soi jo aikaisin aamulla, kun juna kohti Yyteriä lähti jo kahdeksalta! Kahden junan vaihtamisen (2. tauolla haettiin ruokaa & syötiin junassa) jälkeen iskä odotti jo asemalla ja päästiin neljän-viiden aikoihin jo Yyteriin. Yyterissä moikattiin kavereita ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdettiinkin jo pelaamaan rantalenttistä. Illemmalla vielä saunomaan.

KUVA JÄÄTELÖSTÄ

Maanantaina 20.07.2015 Yyteriin tuli lisää kavereita ja koko päivä/ilta/yö menikin lenttistä & korttia pelaten + saunoen. Tiistai 21.07.2015 meni myös samalla kaavalla.

Keskiviikkona 22.07.2015 tuli vielä lisää kavereita ja lenttiksen peluun jälkeen mentiin Siniseen laguuniin syömään ja sieltä tallille. Menin meidän porukasta ainoana koulutunnille ja sain ratsukseni suuren (ainakin 175cm? korkean) Timpan. Tästäkin tunnista tulossa erikseen postaus :D Siihen tulossa jopa videopätkä epätoivoisesta yrityksestä istua laukassa... Tallin sivuille pääset >tästä<



Oman tunnin jälkeen purin ja harjasin Timpan. Sitten muutkin kaverit tulivat paikalle ja laittoivat omat ratsunsa kuntoon, jonka jälkeen autoin heitä selkään nousussa ja jalkkareiden säädössä yms. ja kuvasin heidän estetuntinsa.



Torstaina 23.07.2015 osa kavereista lähti jo kotiin, mutta muuten päivä meni taas lenttiksen, kortinpeluun ja saunomisen osalta samalla tavalla kuin aiemminkin, vaikka hieman satoikin.

Perjantaina 24.07.2015 mentiin käymään Porissa shoppailemassa. Ei tosin keretty olemaan siellä kolmea tuntia pidempään, kun lähtö viivästyi ja viimeinen bussi Yyteriin lähti melko aikaisin. Kerettiin kuitenkin käymään kaikessa oleellisessa, eli kahdessa heppakaupassa, hesessä ja Arnoldsissa (+ joissain vaatekaupoissa)! ;) Ostin vihdoin ja viimein itselleni normaalit ratsastushanskat! Omistin niitä ennen siis pelkästään viime vuonna Porista ostamani valkoiset kisahanskat.

Ainoat tarpeaksi pienet hanskat!


Eikä blingitkään ole pahaksi! :D
























Lauantaina 25.07.2015 kerkesimme käydä pelaamassa lenttistä muutaman tunnin, kunnes saatiin tietää että lähdetään ystävien juhlan jälkeen suoraan kotiin... Sinne meni suunnitelma joka vuotisista siluettikuvista... Ei auttanut muu kuin lähteä suihkun kautta vaihtamaan vaatteet ja mennä istumaan autoon. Juhlat olivat sinäänsä kivat, tunnelma, musiikki yms mutta harmitti kyllä aika paljon, kun joutui lähtemään päivää aijemmin kuin suunniteltiin. Lähdettiin jossain vaiheessa ajamaan kotia kohti ja perillä oltiin vasta seuraavana aamuna 6:30. Itse nukuin melkein koko automatkan auton yläsängyssä.


kuva viime kesältä © sisko


Sunnuntaina 26.07.2015 Sisko lähtikin sitten heti kotia päästyään kisa-avustajaksi Lappeenrannan 4-tason (kansallisiin) koulukisoihin! Itse lähdin kuvaamaan kisoja vasta yhden jälkeen. Kuvia kisoista pääsee katsomaan >tästä<

Todistusaineistoa siitä että postauksia on valmiina odottamassa julkaisua! (;


P.S. Muistakaas äänestää sivupalkista erikoispostausta yli 55. lukijan kunniaksi!

HEIPPA!
Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3