21.9.13

Ratsastelua ja muita kuulumisia

Hei!

Nyt taas alkuun vähän muistuttamaan teitä:


MUISTAKAA OSALLISTUA BANNERIKILPAILUUN ! (<---linkki)
Ja koska teitä on nyt 34. niin 35. lukijan raja on lähellä, joten toivon, että muistatte äänestää erikoispostausta, jonka haluatte, että teen, niin pystyisin valmistelemaan sitä ja julkaisemaan sen jopa koeviikolla!

Ja nyt itse kuulumisiin:

En olekaan päässyt kirjoittelemaan teille pitkään aikaan! Ny huomasin,että pystyn kirjoittamaan puhelimeastani käsin (jumitti liikaa) ,joten saatte nyt postausta.

Sunnuntaina 14.9.2013 ei sen ihmeempää...

Maanantaina 15.9.2013 miulla oli koulutunti. Koulussa miulla oli semmonen tunne, et tunnista on tulossa jotenkin erilainen.

Tuntia ei pitänytkään tallin omistaja, kuten yleensä meijän tunnilla, vaan uudehko ope. Alkukäyntien jälkeen mentiin kevyttäravia vähän aikaa ja sitten siirryttiin pääty-ympyrälle ja ruvettiin tekemään jtain pohkeenväistön ja avon sekotusta, puolet ympyrästä ja puolet harkkaravia.
   Huomasin että poni on reipas! En oikein ymmärtänyt kyseistä pohkeenväistö/avosekoitustehtävää, joten se ei myöskään onnistunut erityisen hyvin.  Mutta ravissa poni oli kiva ja reagoi hyvin pohkeeseen & jarruttaviin apuihin.
kesän alussa otettu


Sitten ruvettiin ravaamaan kokonaan ja toisella puolikkaalla reipasta ravia ja toisella sitä avo-pohkeenväistö sekotusta. Tämä tehtävä meni ihan hyvin, poni lähti hyvin avuista ja hidasti myös.

edellis viikon maanantaina otettu (c.) Tara


Sitten muistaakseeni käveltiin hetki pitkin ohjin ja sen jälkeen taidettiin ottaa laukkoja Poni toimi taas hyvin. Alkoi pyöristymään laukassa, tosin välillä kuulemma liian alas, ja sitähän emme halua!



kesän alusta tääki


























Laukkojen jälkeen käveltiin pitkin ohjin ja sitten tehtiin samat tehtävät toiseen suuntaan + loppukäynnit. Toiseenkin suuntaan poni toimi hyvin ja oli kiva, kun poni toimii omalla moottorilla ja haluaa liikkua eteenpäin! (Y)


tein tossa joku pv tälläsen... huonot rajaukset kiitos gimp2 puuttumisen...
 Eli tunnista jäi positiivinen mieli, vaikken ekaa tehtävää tajunnutkaan. Poni toimi silti kivasti!(Y) Tosi kiva, kun poni on nykyään reipas ja haluaa itse ravata ja laukata! (Y) :3

Valitettavasti ei ole taaskaan kuvia, kun kukaan ei ollut kuvaamassa :/ Harmittaa, kun nyt en tiedä miltä poni näytti + omia virheitä...

Tunnin jälkeen purin ponin ja jäin juttelemaan kavereiden kanssa, kunnes menin kotiin.

16.9.2013 Tiistaista en muista mitään...

17.9.2013 Keskiviikkona menin koulun jälkeen taas pomppuun, jonka jälkeen kaupan kautta kotiin.

18.9.2013 Torstaina menin suoraan koulusta tallille, jossa oleskelin ja autoin heppojen haussa & laitossa, talutin 30min ja katsoin kamun estetuntia, jonka jälkeen juteltiin vielä tallissa, jonka jälkeen sitten siskon kyyillä kotiin.

19.9.2013 Perjantai- 21.9.2013 Sunnuntaina tein ja tulen tekemään äikän muistelmaa, en oikeastaan muuta.

Maanantaina olisi taas luvassa ratsastus ! <3 Toivottavasti en mene perumaan sitä, koska koeviikko on tulossa! Nyt nimittäin tekee ihan hirveesti mieli ratsastamaan! Jos menen tunnille, niin voisin saada jonkun kuvaamaan, niin näen omat virheet ja miten poni liikkuu + saan tännekin uusia kuvia! (: Mutten ole varma haluanko ratsastamaan, koska silloin en välttämättä saisi luettua tarpeeksi kokeisiin... :s

Eli siis koeviikko alkaa 3.10.2013 Torstaina ja loppuu 10.10.2013, joten sinä aikana EI tule postausta!

Mutta nyt menen jatkamaan äikän muistelmaa (aamupäivällä oli ongelmia koneen kanssa, niin nyt vasta pääsin vauhtiin) !

HEIPPA!

6 kommenttia:

  1. kiva blogi, tykkään tosta bannerista ihan sikana!:) upee blogi ja kivoja postauksia ja söpöjä hepoja:3

    sait uuden lukijan, saanhan mäkin?(:

    http://lotanhevoselamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ::) kiva, kun tykkäät ja jep ovathan ne söpöjä :3

      Kiva kuulla! (: Btw Olet _35.lukija_, joten rupeankin tässä valmistelemaan ERIKOISPOSTAUSTA! ^_^ (kunhan koulujutuilta kerkeän)

      En harrasta lukija-lukijasta hommaa, mutta käyn kyllä katsomassa blogisi ja liityn, jos tykkään (;

      Poista
  2. Saaanko "kopioida" tämän sun blogin sillein, että otan kuvankaappaustyökalulla sun blogista kuvan sitä blogiarvostelua varten, johon osallistuit? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! (:
      p.s. Voisitko ilmoittaa, kun julkaiset kyseisen postauksen, niin huomaan sen heti ? (ilmoittaa siten suoraan puhelimeeni)

      Poista
  3. Blogiarvostelu valmis, ja olet itsekkin mukana tässä ykkös osassa! http://starhillstable.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Uskaltakaa kommentoida emmie purematta niele! (;

Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3