4.3.14

KOULUKISAT JA LOMA GRAN KANARIALLA!

Hei!

En ole päässyt pitkään aikaan kirjoittelemaan, joten päätin nyt tulla kirjoittelemaan, kun tänään ei ole mitään erityistä tekemistäkään.

Palataanpas hieman ajassa taaksepäin:

Tiistaina 18.02.2014 oli kisapäivä ja menin suoraan koulusta tallille ja miulla oli paljon aikaa tehdä kaikki mitä halusin. Vaihdoin ponin kuolaimet kisasuitsiin, laitoin kannukset saappaisiin, puunasin ponin ja pistin nutturatkin kerkesin pistää (ja lukita itseni karsinaan, josta pääsin kurkkupastillipurkin avulla pois... hehee). Vaihdoin vielä kisahuovan ja varustin ponin ja itseni kisakamoihin ja vähitellen sitten verkkaamaan.


(c.) Riina M

Menin ihan omissa maailmoissani ja tuntui siltä, kuin ei olisi ollut voimaa tehdä mitään (tosin viimeksi söin koulussa...köh köh...). Pari kertaa tippui lumia katolta, muttei poni niistä paljoa välittänyt (vähän säpsähti tai oli hyppäävinään sivulle). Ennen rataa otin vielä molempiin suuntiin laukkaa ja ponihan liikkui!

Ratana toimi sama, kuin viimeeksi, eli KN Special. Rata meni vähän usvassa ja huomasin, ettei se mennyt, niin hyvin, kuin viimeeksi, mutta ei se haittaa. Itseäni ehkä eniten häiritsi se, ettei laukka-käynti siirtymä taaskaan onnistunut, eikä mie taaskaan saanut mitään materiaalia radalta... Mutta eihän se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että kaikki saavat haluamansa... (:

(c.) Riina M


Mutta, siis ihan hyvin meni ja saatiinkin ponin kanssa tasan 58%, mikä on vähemmän, kuin edellisissä kisoissa, mutta yli asettamani tavoitteen (yli 50%), joten tyytyväinen olen silti! On se hieno poni!

Keskiviikkona 19.02.2014 ei sen ihmeempää... pakkailin tavaroita yms.

Torstaina 20.02.2014 miun GPA kypärä tuli postista (ostin siis facen välityksellä 100€) ja lähdettiin Vihtiin yöksi.

Kuva siskon tabletilta...


Perjantaina 21.02.2014 oli herätys aamulla kuuden aikoihin ja lähtö lentokentälle seitsemän ja kahdeksan välillä. Itse lento kesti melkein 6h, joka meni nukkuessa, syödessä ja jutellessa sisarusten kanssa. Oli muuten hyvää ruokaa!

miu & veljen mässyt


Lennon jälkeen autolla talolle, josta kaupan kautta takaisin talolle, jossa loppu ilta meni englannin kielisiä piirettyjä katsoessa!

Lauantaina 22.02.2014 Käytiin mm. kauppakeskuksessa, söin ravintolassa hampparin ja ostin kaupasta farkku shortsit ja katsottiin illalla putous.



Sunnuntaina 23.02.2014 ?

Maanantaina 24.02.2014 oltiin jollain rannalla koko päivä ja ostin veljen kanssa kaverille tuliaisen, jonka jälkeen kuvailin veljeä skeittiparkissa ja söin nuudelia ja kanaa kiinalaisessa ravintolassa.





Tiistaina 25.02.2014 Kuvasin, kun iskä surffasi, veli skeittasi ja rantaa. Illalla vielä siskon kanssa käytiin siskon kanssa lähikaupassa ostamassa mässyä.



Keskiviikkona 26.02.2014 Käytiin autolla etsimässä tallia, jossa voisimme käydä ratsastamassa. Löysimme Pretty horse- tallin ja siellä oli todella laihoja hevosia, joilta näkyi kylkiluut ja lonkkaluut portilta asti! :o Sen jälkeen ajettiin vuoren kautta ja oli kyllä ihan hienot maisemat taas. Illemmalla käytiin veljen kanssa kauppamatkalla koripallottelemassa.

Torstaina 27.02.2014 oltiin rannalla kitumassa auringossa ja kävelemässä jossain veljen kanssa. Illemmalla sitten isoon kauppakeskukseen josta sain itselleni pari paitaa ja, jossa söin sämpylän. Illalla sitten meiksit meni johonkin kalaravintolaan ja myö syötiin siskon kanssa kämpillä mäkkäri ruokaa...

(kuva)


Perjantaina 28.02.2014 käytiin siskon kanssa kahden tunnin maastossa El Salobressa. Maasto oli todella kiva, vaikken yleensä maastosta tykkääkkään! Miulla oli maastossa ruskea-valkolaikullinen poni, joka oli juuri täydellinen maastomopo miulle! Ei nimittäin tuolla ponilla ollut ongelmia liian kovan vauhdin kanssa :D


takaisin tallille

Itse maastossa oli tasaista, ylä- ja alamäkiä ja paljon teräviä kiviä ja kaktuksia reunoilla. Mentiin suurin osa käyntiä, muutama ravi pätkä ja kaksi laukkapätkää. Juuri hyvä maasto miulle, kun suurin osa käyntiä, missä voi vain nauttia, eikä tarvitse mennä tuhatta ja sataa. Miulla oli kypäräkamera päässä, joten koko maasto on hienosti videolla! :)


Maastoomme kuului minun ja siskoni lisäksi vain maastonvetäjänä oleva meitä vuotta nuorempi tyttö, joka on tallinomistajan tytär. Matka sujui mukavasti jutellen (tai no mie suurimmaksi osaksi kuuntelin, kun olin sen verran kauempana... :D )


Kuitenkin todella kiva maasto ja suosittelen kaikille kokeilemaan! Tallilla on normi tuntitoimintaa ja maastoja, tallilla on todella hyvät mahdollisuudet ratsastamiseen iästä ja kokemuksesta riippumatta! Muutenkin todella kivan tuntuinen talli!



Illaksi mentiin vielä kavereille syömään ja oleskelemaan (ja tultiin loppujen lopuksi joskus kahdelta yöltä takaisin).

Lauantaina 01.03.2014 olin koko pv kotona sohvalla katsomassa televisiota ja illalla katsottiin putous.

Sunnuntaina 02.03.2014 en ole tehnyt oikein mitään, kirjoitellut blogia ja katsonut telkkaria ja kävin tuossa jossain välissä ulkona juomassa smoothien! Illalla käytiin vielä meiksien kavereiden kanssa syömässä.

Maanantaista 03.03.2014 Käytiin vanhassa kaupungissa ja isossa kauppakeskuksessa Primarkissa ostamassa vaatteita. Siellä oli paljon Disney aiheisia huppareita :3



Eilen eli Tiistaina 04.03.2014 julkaisin äidinkielenblogissani runokokoelma tehtävän, kävin ravintolassa syömässä ja ilmoittauduin Helsingin Horse Fairiin.

Tänään eli Keskiviikkona 05.03.2014 mennään varmaan jollekkin rannalle makoilemaan...

Loppuviikon suunnitelmia:

Huomiselle eli Torstaille 06.03.2014 ei ole muita suunnitelmia paitsi pakkaaminen, Perjantaina 07.03.2014 takaisin Suomeen, Lauantaina 08.03.2014 Helsingin Horse fairiin ja Sunnuntaina 09.07.2014 sitten kotiin! Eli varmaan loppuviikosta taas postausta! (P.S. Osa kuvista ei taaskaan suostunut suurenemaan)

HEIPPA!

2 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa tekstiä, jota on helppo lukea :) Tykkäsin! :)

    http://empuntarinoita.blogspot.fi/

    Käy kurkkaamassa :) heppa-aiheinen blogi tämäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että tykkäät! :)
      Käyn kurkkaamassa siunkii (:

      Poista

Uskaltakaa kommentoida emmie purematta niele! (;

Tekijänoikeuslain mukaan täältä EI saa kopioida mitään! Kiitos :3